Hannan kertomaa tämän viikonlopun maajoukkueleiriltä by Aime Nederström-Alanko

Liina pukilla.

Nyt on syksyn ensimäinen maajoukkueleiri taputeltu vikeltäjien osalta Woikosken ratsastuskeskuksessa.  Talven saavuttua tännekin, oli kiva päästä treenaamaan lämmitetyssä maneesissa. 

Leirillä oli monipuolisesti kaikkea jumpasta pukki- ja hevostreeniin. Unohtamatta Merin vetämää sunnuntaiaamun juoksulenkkiä. Noh tulipahan ainakin herättyä kunnolla sunnuntain valmennuspäivään. 

Maajoukkueleirillä olivat mukana meidän vikeltäjistä Liina, joka pääsi senioreiden A- renkaaseen, Hanna junioreiden A-kehitysrenkaaseen ja Papu lasten A- kehitysrenkaaseen. Hevosista meillä oli mukana tuttu ja turvallinen Taavi, joka sekin nautti olostaan päästessään piehtaroimaan lumiseen tarhaan. 

Tästä on nyt hyvä jatkaa eteenpäin monien uusien vinkkien kera, kohti talven treenejä sekä ensivuoden kisoja.

Tyytyväinen reissuelämään :)

Hanna, Thomas Bisgaard ja takaperin heitot pukilla

Dr. Andrew McLean, Harjun Oppimiskeskus, 9.10.2017 by Arnella Nyman

Olin tänään Harjun Oppimiskeskuksella Andrew McLeanin klinikalla. Olen kuunnellut häntä kerran aiemmin, vuonna 2015 4YourHorse foorumissa, Horse Shown yhteydessä. Teoriaosuus oli osittain samaa (linkki edelliseen blogikirjoitukseeni) - paljon hevosen oppimisesta, mikä onkin yksi lempiaiheistani !  Harmikseni vasta huomenna McLean käsittelee enemmän biomekaniikkaa, enkä huomenna pääse paikalle. Tästä ei oltu valitettavasti informoitu etukäteen.

Itse teoriaosuutta olisi mielellään kuunnellut enemmänkin, varsinkin kun omaltakin yöpöydältä löytyvä McLeanin kirja "Equitation Science" on aika rankkaa luettavaa. McLean perustelee ihanan tieteellisesti kaikki argumenttinsa ja tukeutuu jatkuvasti tutkimustietoon. Hän myös myöntää yliopistomaailmasta tutulla kriittisen ajattelun tavalla, että on varmasti olemassa myös muitakin tapoja, mutta tämän hän on havainnut parhaaksi. Hänen metodinsa ei missään kohti vahingoita hevosta fyysisesti tai psyykkisesti.

Kirjoitin muistiinpanoja enimmäkseen teoriaosuudelta, koska valitettavasti demoratsukoiden kohdalla ei tullut paljoa kirjoitettavaa. Valitettavaa oli, että demoratsukoiden ongelmat olivat hyvin perustavaa laatua - olisi ollut kiva nähdä hieman eri tasoisia ratsukoita ja miten Andrew näiden kanssa olisi työskennellyt.

Muistiinpanoni kirjoitin englanniksi, joten ajattelinkin vaihteen vuoksi kirjoittaa tämän blogikirjoituksenkin englanniksi, ehkä näin ollen useampi lukija saisi tietoa hevosen oppimisesta (ja suomenkieliset parinvuoden takaiset muistiinpanot löytyvät linkin takaa, teille jotka haluatte lukea suomeksi).

Tässä siis tiivistelmä päivän annista, in english :)

Andrew McLean - The science behind horse training

- New research has been done about attachment (originally a theory about relationship between a baby and his or her mother, presented by Bowlby and Ainsworth)

• Attachment between a human and a horse
• Most horses doesn't have a secure attachment from "childhood"
• When people touch the horse, e.g. scratch it from the withers (more than 2 minutes, until the horse starts moving his lips) --> a better relationship between horse and human is developed 
• --> a ground for secure attachment
• when you scratch your horse until his lips starts moving --> the horses heart rate is lowered 
• = The scratch can be used as positive reinforcement (especially if you have trained your horse to it, he will start moving his lip immediately when you scratch, and that can be seen as a reward)

- Biomechanically timing of your aids: use your leg aid when the horses leg is leaving the ground (swing phase)

• this is the only time the horse can react to you aid correctly

Our memory:

Declarative memory:  learning and gaining knowledge, explicit memory, activates the hippocampus, "what we know", teachable things

Non-declarative memory: skills, doesn't need hippocampus, implicit memory, what we do, not teachable - needs to be experienced instead 

--> this is why teaching people to ride is really difficult, because it needs non-declarative memory use!

How horses learn:

Two different viewpoints:

Ethology:

• - "Hardware"
• Natural, innate behaviours
• Template of behaviour
• Studied by observing animals

Learning Theory: 

• Modifying behaviour through experience (=learning)
• "Software"
• Modifies hardware
• Known scientists; Watson, Skinner
• Studied by experiments

- If you are going to understand training and learning, you need to know psychology

• An example of this is a horse who runs "on you" when leading him: he is not dominant, he is just not taught how to walk besides people

- Horses have 4 basic needs that we should try to fulfil as good as we can: 1. Movement (17 km/day) 2. Companions (allogrooming) 3. Grazing (13hours minimum/day) 4. 2-way clarity in communication (e.g. training - the clearness and consistency between signal and response)

- The horse is born insecure, we have to do his life as secure as possible !

- Horses do not have one leader nor hierarchies in the nature, instead they have a complex system called social organisation and it includes bilateral dominance (dependent on the situation)

• NO LEADERS
• The human is not the leader of the horse

- A big problem when we ride is that we have the same aid (e.g. our leg) to many different things ! Our leg can mean turning, bending, collecting, going faster etc.  --> The horse gets really confused!

•  Dr. McLean Suggests that we don't use our leg to bending or turning, because it can be confusing for the horse
• We have to have clear aids and teach them to our horses, so that they always know crystal clear what we want

- When we train horses we should remember that they are individuals 

Horses Coping Styles:

1. Run
2. Fight (e.g. bite or kick)
3. Apathy

BRAIN: Differences between horse and human 

Humans:

- Prefrontal Cortex (PFC) (dorsolateral)

• unique for humans
• possibility to think ahead and think back
• we can assume
• imagination
• Videographic memory
• 3 sec. then refresh pathways

Horses:

- NO PFC

• Photographic memory
• 3 sec. to fade
• Remember stimuli that trigger reactions
• The horse lives in this moment 
• Trigger reactions
• --> Classical conditioning works well --> teachable!
• Don't think back nor ahead

Important: Do not assume that your horse knows something ! You have to teach him and tell him what you want. 

Repetition <-> Reinforcement

 - Our aids should follow within 3 seconds, otherwise the horse does only habituate, not necessarily     learn

LEARNING: Operant Conditioning

Negative reinforcement: should be called subtraction instead. In negative reinforcement you take away something unpleasant, e.g. the pressure of your leg when your horse moves

Positive reinforcement: should be called addition instead. You add something the horse likes when he does right, e.g. a treat or a scratch

Positive punishment: you add something the horse doesn't like, e.g. a whip.(should not be used) This is not a good method: the horse stops trying, gets negative association with the punisher, it can lead to learned helplessness and learned fear reactions.

Negative punishment: you remove something the horse likes

You can combine negative and positive reinforcement and it can be useful in some situations (e.g. use your leg -> take it away when your horse reacts -> scratch and say a word you always use to reward)

Affective states: animals feeling optimism or pessimism

• is the horse likely to try?
• punishment leads to negative affective states (doesn't try)
• reinforcement leads to positive affective states (want to try)

In teaching the horse it is important to remember that everything is context specific and needs to be taught again in a new environment! 

• 5 is the average number to horses to generalise something
• for example, train the horse to walk into 5 different trailers --> will walk to any trailer
• it needs 5 good experiences
• You should remember the visual picture in classical conditioning: are you teaching your horse the aid (e.g. a word) you want him to know or are you teaching him to react to your body language ?

Habituation: learning not to react

- Different styles to habituate horses:

• systematic desensitisation: bring the scary object closer step by step (let the horse look at it at least 13seconds, it is the time that takes to the horse to switch from fear to investigation instead)
• overshadowing: learn the horse to go forward and back from a signal and keep doing this when the scary object comes closer
• counter conditioning: when the horse sees the scary thing he gets a reward
• stimulus blending: for example shower your horse at the same time you use aerosol
• positive and negative reinforcement

Repeated actions turns into habits (build neural pathways), you need at least 3 sets of at least 3 good repetitions in a row! (2 min pause between the sets)

Most of all: remember to be consistent! 

What would my horse do? by Sonja Julkunen

Hevoseläintä kuulee aika ajoin kuvattavan viisaaksi ellei jopa älykkääksi. Samaa mielikuvaa hivelevät hevosiin usein liitettävät sanaparit ”älykkäät silmät” ja ”terävä katse” – ovathan silmät sielun peili. Itse haluan kovasti uskoa tähän näkökulmaan, onhan minulla kotona kokonainen ”Hevosen viisaus”-niminen korttipakka täynnä mietelauseita ja elämänohjeita kohti korkeampia totuuksia opastamaan.

Tieteellinen totuus on kuitenkin karu. Olivatpa hevosen silmät kuinka kauniit tahansa, niiden verkkokalvoilta lähtevät näköhermot kulkevat mitättömän pienien aivojen läpi pinta-alaltaan vielä mitättömämmälle aivokuorelle. Hevosen eväät älykkyyteen ja psyykkisiin toimintoihin kalpenevat auttamatta jo koiran saati ihmislapsen rinnalla.

Halkaistujen ihmisaivojen toinen puolikas. (Suhteellisella) koolla on väliä, mitä tulee
aivojen ja eritoten aivokuoren pinta-alaan.

 

Ehkä viisauden käsite on kuitenkin monimutkaisempi kuin aivokuoren pinta-alalla, neuronien lukumäärällä tai edes älykkyystesteillä tavoitettavat suureet. Vai miten on, sinä luomakunnan ylpeys, jonka lajin aivokapasiteetille ei planeetaltamme löydy haastajaa: tuntuuko olo viisaalta ja elo auvoiselta?

Jos on ihmislajin edustajilla viisaus vähissä ylipäätään, hevosten kanssa toimiessa se tuntuu karkaavan entistä kauemmas. Oli laji tai tilanne mikä tahansa, oman valmennettavan tai hoidettavan hirnujan kanssa arvoituksia, kysymyksiä ja epäonnistumisia huolestuneisuudella ja syyllisyydellä höystettynä tuntuu leijuvan ilmassa ja kiipeävän selkärankaa pitkin ehtymättömänä virtana. Kun edellisen saa ravistettua pois, apinalauman seuraava aloittaa välittömästi varjostuksensa.

Hevonen sen sijaan ei manaile menneitä eikä murehdi tulevaa. Ei sillä kyllä ole vaihtoehtoakaan, sillä pikkuruinen pääkopan sisus ei taivu ilmaisemaan tai ymmärtämään näin monimutkaisia ajan määreitä. Mutta toisaalta nelijalkaisen ystävämme tilanne ei ehkä sittenkään ole niin säälittävä ja lohduton kuin miltä se kieltämättä kuulostaa.

Hevosen saappaissa, tai oikeammin sen alkeellisen aivotoiminnan vankina, kaikki on juuri sitä mitä sillä hetkellä tapahtuu ja aistiärsykkeinä aivokuorelle kulkeutuu. Katkerimmatkaan takaiskut eivät aiheuta negatiivista mielialaa kuin sen hetken verran kun ne aiheuttavat fyysistä kipua tai muita konkreettisia seurauksia.

Hevonen: Hmm. Joku on puskassa. Ok.
Omistaja: Montakohan lämmittelykierrosta on jo menty ja onkohan se jo tarpeeksi vai ihan liian vähän ja vitsi jos tää nyt hyppää johonkin suuntaan kun kyttää tota valokuvaajaa ja mulla on varmaan ihan kauhea kaksoisleuka kun riiputan päätä tälleen ... ...

Esimerkiksi urheilijaa valitettavan usein kohtaava loukkaantuminen toki riipaisee hevostakin fyysisen kivun myötä, mutta kunhan kipulääke alkaa potkia ja eteen heitetään tukko homeetonta heinää, pilvet väistyvät auringon edestä.

Siinä missä ihminen syyttelee itseään ja manailee menetettyjä kilpailumahdollisuuksia kuukausikaupalla, huolella hoidettu ja oikein kuntoutettu hevonen ei toivuttuaan enää välttämättä edes osaisi arvata koskaan loukkaantuneensakaan.

Ravikilpailussa vaille kiriväyliä jäänyt juoksija taas saattaa hetken kokea turhautumista kun ei pääse etenemään, vaikka vaisto sanoisi että nyt olisi syytä liikkua liukkaammin. Tai sitten ravurin ajatuksiin saattaa säteillä yksinomaan mielihyvä, kun ei tavallisesta kilpailutilanteesta poiketen tarvitsekaan kauheasti rehkiä.

Yhtä kaikki taiston tauottua hevosen mielessä ovat vain iltakaurat ja puhdas peti. Samaa voi harvoin sanoa katkeruuteen taipuvaisesta superälykkään ihmislajin edustajasta vastaavassa tilanteessa.

Hevonen: Jano. Jee mehua.
Ihminen: Ei kai se nyt tukehdu kun kisasta on vielä niin vähän aikaa mutta kun se kuivuu ja jumiutuu niin helposti niin toivottavasti nyt juo kuitenkin ja eihän se mitenkään voi vilustua ilman loimea kun on niin leuto keli vaikka nyt on kyllä jo syksy mutta ei tähän katokseen kyllä tuulekaan yhtään ja hevonenkin on niin kurainen ja joo ei mennään vaan äkkiä pesupaikalle vai onkohan siellä jo kauhea jono kun mä oon aina niin hidas näiden valjaidenkin kanssa ... ...
Kuva: Erkki Kivistö

Hevoselämän auvoisesta yksinkertaisuudesta huolimatta olen ajattelija Millin linjoilla enkä suosittele, että heittäytyisimme joukolla tyytymättömien ihmisten ja filosofien sijaan tyystin tyytyväisiksi sioiksi ja typeryksiksi.

Siinä missä maailman pelastamiseksi tai ainakin parantamiseksi itseltään voi olla paikallaan tiedustella tiukoissa tilanteissa ”What would Jesus do?” (vähemmän uskonnolliset taivastelkoot vaikkapa että "What would Lincoln do"), kehotan kuitenkin mielenterveytensä pelastamisen nimissä kaikkia hevosharrastajia nostamaan tuon tunnetumman fraasin rinnalle myös toisen hyvän kysymyksen: ”What would my horse do?”

Varsa: Mitä hmm moi jibii
Ihminen (toivottavasti hevosen viisaudesta viisastuneena): Moi jee jibii ♥

Kyra Kyrklundin klinikka 9.9 Ruskeasuolla by Arnella Nyman

Lauantaiaamuna herätessäni fiilikseni oli verrattavissa lapsen jouluaamuun!

Vaikka olenkin ratsastanut melkein koko pienen ikäni, en ole koskaan aiemmin ollut Kyra Kyrklundin klinikalla. Veikkaan, että en ole aiemmin edes nähnyt häntä livenä.

Olin jo ensimmäisten joukossa Ruskeasuolla, missä en myöskään ole aiemmin käynyt. Harhailin pitkin isoa urheiluhallia ja kävelin kohti talleja, eikä mieleeni tullut että maneesi saattaa olla urheiluhallin toisessa päässä. Onnekseni törmäsin valmentajaani, Anne Porevirtaan, joka näytti mistä ovesta pääsen sisälle ;)

Kaivoin muistiinpanovälineet esille ja hetken kuluttua näinkin Kyran ovenraossa ratsastuskamat päällään - jee, hän esiintyy myös hevosen selässä tänään. Videointi oli kiellettyä, mutta valokuvia sai ottaa. Kynä syyhysi sellaista vauhtia, että kuvien ottaminen jäi toissijaiseksi, ja sen kyllä kuvien laadusta huomaa.

Päivän aikana tuli paljon tuttuja juttuja esille, mutta kertaus on opintojen äiti! Osa vanhasta tiedosta myös kirkastui, täydentyi ja tarkentui. Tietenkin sain myös uutta informaatiota ja ennenkaikkea inspiraatiota syksyn treeneihin!

Ensimmäisenä Kyra ratsasti itse ja kertoi hieman valmennusfilosofiastaan. Mielestäni on todella ihailtavaa, että 65-vuotias, syövästä toipunut nainen, laukkaa ympäri maneesia ja pystyy samalla puhumaan täysin tasaisella äänellä ja kertomaan meille mitä hän kulloinkin tekee. Kylmät väreethän siinä tuli! Ratsastus on kyllä mahtava laji, tästä ei tarvitse eläköityä koskaan !

Lauantain ehdottomasti tärkein oppi oli, että meidän tulisi ajatella koulutusskaalaa, "tikapuita" tai "portaikkoa", välillä myös ylhäältä alaspäin. Mitä tarvitsen tänään, saavuttaakseni vuosien päästä ne korkeimmat portaat? Tavallisestihan ajattelemme koulutusskaalaa ainoastaan alhaalta ylöspäin, mutta Kyran mukaan meidän tulisi välillä pakittaa tekemisiämme sinne, mihin on tarve. Meidän tulee löytää ongelmakohdat, eikä vaan jäädä ratsastamaan niitä asioita, jotka sujuu hyvin. On myös tärkeä löytää ongelman ydin - itse ongelma ei parane vain sitä junnaamalla, vaan pitää löytää syy ongelmaan ja lähteä parantamaan sitä, niin, että itse ongelma ratkeaa.

Joka ratsastuskerrallamme tulisi olla suunnitelma, sekä jokin tavoite ja tarkoitus. Joka askeleella meidän pitää olla läsnä ja tietää mitä me hevoselta haluamme. Meidän täytyy joka hetki tietää mitä teemme, miksi teemme ja mihin tulemme sitä tarvitsemaan tulevaisuudessa.  Jos haluan esimerkiksi tänään ratsastaa pohkeenväistöjä, minun tulee ensin tsekata, että hevoseni kuuntelee kaikki avut: istunnan, pidätteet ja väistättävän sekä eteenajavan pohkeen.

Kyra ei niinkään puhunut istunnasta (mitä minä näin istuntafriikkinä olisin ehkä halunnut enemmän), mutta hän käytti sanaa "painoapu". Hän oli tarkka siitä, että ratsastajan painopiste on oikeassa paikassa (aika alhaalla, eikä liian edessä). Jaloilla ei missään nimessä saa puristaa, koska silloin istuntamme nousee ylös satulasta. Pakaroiden tulee olla pehmeät, jotta tunnemme istuinluut. Pohjeapua Kyra vertasi näppärästi raippaan: hipaisusta pitää tulla reaktio, ja sen jälkeen päästetään pohje irti. Tasainen pohkeen naputus tai puristus tekee hevosesta "kuuron" ja ennenpitkää laiskan. Ja muistakaamme, kyse on pohkeesta, ei kantapäästä! Professori Kyrklund oli myös todella tarkka siitä, että ratsastajan pohje ei ajaudu liian taakse, silloin ratsastajan istunta puolestaan joutuu hevosen "edelle". Varpaitten tulee osoittaa eteenpäin, muuten alapohje ei pysy hiljaa, vaan heiluu tahtomattaan ja antaa merkityksettömiä apuja hevoselle.

Kyra neuvoi ratsastajia hienovaraisesti määräämään kevennyksellään  ravin tahdin ja tempon: mitä hitaampaa ravia haluat, sen hitaammin kevennät (eli nouset ylös-alas hitaammin), ja päinvastoin. Tämä on todettu toimivaksi tavaksi jo vuosia sitten omilla hevosillani :) Toimii!

Ratsastajan kättä ja ohjaa Kyra vertasi taulun raameihin. Mielikuva siitä, että hevonen on taulu jolla on raamit, on mielestäni tehokas ajatusmalli. Mitä nuorempi hevonen, sen "isompi" taulu ja pidemmät raamit. Hän sanoi, että meidän tulee antaa käsiemme kohdata hevosen suu. Myös tunnettu käsite "tuki ulko-ohjalla" sai kyytiä - ulko-ohjalla ja sisäohjalla tulee olla saman tuntuinen tuntuma/tuki. "Tuki ulko-ohjalla" ei tarkoita, että hevonen saa nojata ulko-ohjaan. Hyvä tapa tarkistaa hevosen oma kantokyky ja ratsastajan käden pehmeys on välillä rapsuttaa hevosta ulkokädellä ja samalla päästää ulko-ohjasta.

Olen kirjoittanut kaksi kertaa muistiinpanoihini "Kanna itse itsesi ja anna hevosen kantaa sinut, älä purista itseäsi alas". Tämä oli toisin sanoen tärkeä lause :) Ratsastajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi hän mainitsi tasapainon. Tätä tulee harjoitella siihen tehtävään sopivalla hevosella, eli esimerkiksi ratsastuskouluilla on tärkeä rooli. Aloittelevan ratsastajan on todella vaikea harjoitella tasapainoa ja istuntaa isoliikkeisen ja herkän hevosen selässä. Ratsastajan täytyy kehittää tietty jäntevyys kroppaansa, voimaa ei ole tarkoitus käyttää.

Kyra palkitsi hevosia pitkällä venytyksellä aina kokoavan työskentelyn jälkeen, ja hän oli myös todella tarkka siitä, että hevoset eivät ennakoi - hevosen tulee reagoida pyynnöstä, ei arvauksesta. Hevosen sään ja etupään tulee nousta ylös kohti ratsastajaa. Kokoaminen siis tarkoittaa myös etuosan nousemista ylös, ei ainoastaan takaosan aktivoimista. Kokoamista valmistellessa hevosen tulee osata venyttää niska ja kaula eteen-alas, muuten se lukitsee selkänsä alas kootessa. Välttyäkseen jännittyneisyydeltä, voi ulkokäsi kevyesti rapsuttaa hevosta kokoamisen ajan.

Kyrklund oli todella tarkka ratsastajan tarkkuudesta ja siitä, että ratsastaja muistaa valmistella hevosen jokaiseen siirtymiseen ja liikkeeseen. Myös esimerkiksi kulmaan tullessa hevonen pitää valmistella kulmaan, jotta saadaan hyvä taivutus ja käännös. Hevonen ei siis saa kääntyä vain itsekseen siksi, että aita tulee vastaan. Ylipäätään meidän tulee muistaa, että me koulutamme hevostamme koko ajan -  ajatukseton kierros tolkulla kenttää pitkin seilaaminen ei tuota tulosta. Tavoitteenamme voi olla, että koulutamme hevostamme reagoimaan aina pienemmälle ja pienemmälle avulle. Kyra vertasi apujen käyttöä kuiskaukseen "haluan kuiskata hevoselleni, jos se ei kuule, korotan ääntäni kerran, jotta voin taas jatkaa kuiskaamista". Hevosen pitää siis myös keskittyä ja kuulla "apujen kuiskaus".

Jokaista eri askellajia tulee olla monta eri versiota. Ratsastuskerran alussa voimme esimerkiksi ratsastaa "taloudellista" eteeen-alas (hevosen tulee silti kantaa alakaulansa!) hölkkäravia, niin, että saamme hevosen ja oman kropan lämpimäksi. Sen jälkeen voimme alkaa pyytämään enemmän kokoamista, liikettä jne.

Jos jokin asia tai liike ei treenissä heti onnistu, on tärkeää, että ratsastaja ei hermostu. Meidän täytyy muistaa, että me olemme hevosemme opettajia. Epäonnistumisen sattuessa voikin "peruuttaa" taaksepäin, yksi aste helpompaan tehtävään, valmistella hevonen paremmin ja sitten yrittää uudestaan.

Kaiken kaikkiaan oli mahtava ja ajatuksia herättävä päivä !

Missikisat by Nea Wielert

En ole ikinä käynyt hevosnäyttelyssä. En katsojana enkä osallistujana. Kun kesällä huomasin ilmoituksen hevosten shownäyttelystä, päätin että sitä pitää kokeilla.

Ensin piti harjoitella liikkumista. Poni juoksi pää pitkänä, ei malttanut seisoa ja käynti oli hätäistä. Liikkumista yritimme harjoitella useamman kerran, ilman suurempaa edistystä.
Ulkonäön siistiminen aloitettiin edellisenä iltana. Pesin Veikon shampoolla ja hännän pään Fairylla(tuli kyllä valkea). Puunasin myös Veikon suitset ja pakkasin kaikki tavarat valmiiksi koppiin.

Ylä kuvassa muistilistani, keskikuvassa odotetaan jännittäen vuoroa ja alakuvassa märkä Veikko yrittää varastaa raakaa omenaa.

Näyttelypäivänä heräsi jo kuudelta tekemään eväitä ja laittamaan Veikkoa kuntoon. Varttia vaille kahdeksan lähdettiin ajamaan kohti Hattulaa. Matkalla pysähdyttiin kerran tarkastamaan Veikko ja ostamaan kuskille kahvia.

Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja käytiin ilmoittautumassa. Veikolle saatiin vuokralle karsina johon se vietiin odottelemaan. Veikon piti tietysti piehtaroida kopissa. Onneksi oli loimi päällä niin vain pää ja kaula olivat turpeessa.

Meidän numero oli 10 kun luokassa oli 15 osallistujaa. Kävelytin Veikkoa ympäriinsä kun odotimme omaa vuoroa. Pyöräaitaus oli Veikosta hurjan jännä paikka, seinät olivat niin korkeat ettei pieni poni nähnyt ulos.

Aika meni odotellessa tosi hitaasti mutta lopulta tuli meidän vuoro. Minua jännitti tosi paljon.

Veikko käyttäytyi kehässä ihan hyvin mutta ei suostunut ravaamaan kunnolla. Saimme 2.palkinnon ja 37,5 pistettä. Veikko on kesän jäljiltä hieman pulskassa kunnossa mutta kiltit tuomarit kirjaisivat vain "lihaksikas ja pyöreä runko" 😉

Kaikki saivat ruusukkeen ja palkinnon,  Veikko sai heppanameja ja riimunnarun.

Näyttely oli kiva kokemus, kaikki olivat ystävällisiä ja hevoset hienoja. Veikkokin tykkäsi. Voisin mennä uudestaankin. Nyt kun tiedän miten näyttelyissä toimitaan olisi seuraava kerta varmaan helpompi.

Kotimatka Fuengirolasta Suomeen kisaten :) by Jaana Kivimäki

Me lähdettiin tammikuun puolessa välissä ajamaan hevoseni Bellilenen kanssa kohti etelä Espanjaa, Fuengirolaa, jossa saatiin nauttia lämmöstä noin 2,5kk. Treeniaika oli ohitse, kunto kova ja hirmuinen zemppi päällä.  Kisareissu alkoi siis 26.03.2017. Tiimini muuttui vain viikkoa ennen lähtöä, Jenni läks koti-Suomeen ja tilalle tuli Ida Hyvärinen Kuopiosta. Vähän ensin ajattelin että näinköhän on hyvä uudella tiimillä heti startata kisassa, mutta en suurempaa stressiä asiasta ottanut.

Ensin siis lähdettiin kohti Ranskaa, missä minulla oli kauden ensimmäiset kansainväliset kolmen tähden vammaisratsastuskilpailut. Nappasin kahdelta päivältä sijoituksen, parhaimpana kolmas sija team testistä. Toisen päivän rata oli minulle itselleni vaikea ratsastaa kovan spastisuuden, eli kramppien vuoksi. Syy selvisi radan jälkeen kun huomasin että häntäluuni oli hankautunut läpi ihosta(taas) ,lääkäri kielsi minua ratsastamasta kolmatta päivää, joten vapaaohjelman jätin siksi väliin.

Ranskan kisa on ollut minulle yleensä melko vaikea, koska Bellilene pelkää kisapaikan suurta kisahallia, syystä jota en tiedä, se vaan on sille ahdistava ollut parina edellisenä vuonna.
Nyt tamma oli kuitenkin rento ja kuuliainen. 

Ida pärjäsi groomina ja ratsuttajana hienosti, vaikka ei juurikaan meihin muihin ollut ehtinyt tutustua.

Ranskasta siirryttiin Hollantiin De Morteniin, missä asusteltiin isolla tallilla, jolla oli pari ulkokenttää, ja pari maneesia, kävelytyskoneet yms mukavuudet. Asunto meillä oli tallin yhteydessä. Alkuun pidettiin muutama päivä treenivapaata, itse hoitelin lääkekuurin kera takapuoleni haavaa ja sitten alettiin harjoittelemaan taas ohjelmia. Varsinkin freestyleä, jota en päässyt Ranskan kisassa ratsastamaan.
Meillähän on nyt tänävuonna kokonaan uudet ja hieman vaikeutuneet radat, joten muutenkin niiden ratsastaminen on myös treeneissä tärkeää. Neljä vuotta kun on samoja vanhoja ohjelmia hangannut menemään, niin tuppaa välillä mennä päässä uudet ja vanhat radat sekaisin 😀.

Melkein kahden viikon treenitauon jälkeen siirryttiin Belgian kisapaikalle Waregemiin.
Sinne lensi Espanjasta avukseni myös valmentajani Alicia. Ja suomesta paikanpäälle tuli Viivi, joka tekee minusta dokumenttia, joten sain taas pitkästäaikaa kamerankin seuraamaan touhujani.
Belgian kisa alkoi hyvin, olin team testissä taas kolmas, parantaen edellisen kisan prosentteja, vaikka minulla tulikin se pelätty black out kesken radan ja unohdin mihin mun pitää mennä...sain siis jokaiselta viideltä tuomarilta -0.5%, aika paljon yhden virheen vuoksi, joka vei minulta myös kakkossijan.
Seuraavana päivänä juuri ennen rataa meinasin tippua Bellileneltä kun se säikähti kentän viereltä lentoon pyrähtävää isoa lintua, aargh, mä olin enemmän vihainen kuin säikähtänyt, mutta jännityin kait kuitenkin tapahtuneesta sen verran että se näkyi myös suorituksessa. Siirtymät varsinkin olivat huonoja. Prossat olivat kuitenkin taas paremmat kuin edellisen kisan henkilökohtaisessa ohjelmassa, ja sijoitus oli jopa neljäs. Joten ihan tyytyväinen kait tässä pitää olla.?

Freestyleä en ollut tosiaan vielä koskaan esittänyt tällaisena uutena, joten eniten minua jännitti se olinko aloituksen ajatellut oikein, jotta rata alkaisi musiikin kanssa oikeasta kohdasta. Aloitin hyvin, mutta hevosen tahti oli käynnissä hitaampaa kuin normaalisti ja jouduin ohjelmaa kesken radan hiukka soveltamaan, selviydyttiin suht ok, sijoituin viidenneksi,mutta paljon jäi parantamisen varaa. Prosentit olivat kuitenkin ekaksi radaksi suht hyvät 69,3%, joten siitä niitä on hyvä lähteä nyt vaan nostamaan ja miettimään muutenkin kaikin puolin kahden kisan kokonaisuutta, onnistumisia ja mitä pitää vielä paljon treenata ja mitä asioita ehkä jopa muuttaa.

Belgiassa, asusteltiin tutun perheen luona 8 päivää ja Bel tutulla tallilla ihan asuntomme lähellä. Bel lepäili kisan jälkeen pari päivää ja sitten taas treenattiin, nyt kohti Saksan Mannheimin kolmen tähden kv kisaa. Pari päivää ennen saksaan lähtöä tipahdin kaksi kertaa tuolistani, ensin mursin varpaani, ajattelin että joudun saksassa ratsastamaan lenkkareissa, sitten löin silmäkulmani ja siitä siis silmä mustana, mutta onneksi turvotus vähän ehti laskea jaloista ennen kisoja ja meikit on keksitty, (mä vähän säädän välillä )😆.
Lähtöaamuna kävin vielä lääkärissä hakemassa taas antibiootit tulehtuneeseen häntäluun haavaumaan. Oma terveyteni ei siis ollut kisaan lähtiessä paras mahdollinen. Mutta mä käänsin vaan itselleni virtanappia kovemmalle ja taistelutahtoni esiin.

Saksan kisa järjestetään yleensä niin että on välipäiviä kisapaikalla, koska siellä on niin paljon kaikkea tapahtumaa samaanaikaan. Me saavuttiin kisapaikalle ke. 4.5, jolloin me vaan illalla saavuttuamme kävelytimme hevosen. Vet chek oli torstaina, aamusella ennen sitä ratsastin Bellen kisa areenalla. Tamma tuntui suht hyvältä, mutta hieman väsyneeltä. 

Olin tutustunut aikaisemmissa kisoissa Saudi Arabian 5-ryhmän ratsastajaan Ahmediin, meistä on tullut ihan hyvät frendit ja Ahmedin kanssa juteltuamme, sovimme että saan "lainata" hänen groomiaan Rowenaa, ratsuttamaan kisassa Bellen. Ajatuksena oli kokeilla kuinka Bellilene suhtautuu ammattiratsuttajaan, ennen suoritustani, ja muutenkin siihen että sinne nousee yks kaks vieras ihminen. Kuitenkin minulla oli mahdollisuus pistää Rowena jo välipäivänä ratsuttamaan. Eli perjantaina hän ridasi Bellileneä 1/2 h. Meidän kisoissa, 1-3-ryhmän ratsastajilla saa olla ratsuttaja selässä kisapäivinä max 30min. Yleensä minun ratsuttajani ratsastaa ennen minua noin 15-minuuttia. 

Bel oli todella hyvä ratsastaa kaikkina kolmena kisapäivinä. Rowena ratsasti sitä noin 10-15 minuuttia aina ennen minua. Tamma oli todella kevyt ja mukava ridata.
Me parannettiin päivä päivältä prosentteja, ja rikottiin omia enkkoja. Freestylessä jopa 73% eli noin neljän prosentin noste edelliseen. Näimpä myös kevään kisakausi ja tämä raskas 4-kuukauden reissu päätettiin kolmeen voittoon. Oli upeaa kuunnella maammelaulua, joka jo melkein korvissa soi kotimatkalla. 

Nyt olen ollut kotosalla muutaman viikon. Bellilene on laidunlomalla pari viikkoa, tamma on sen ansainnut! Mun kroppa on melko väsähtänyt, onhan takana rankat neljä kuukautta, on ollut paljon treeniä ja kisoja. On taas nähty maailmaa ja autolla ajoakin kertyi noin 10 000 km. Sain ja opin paljon reissussa, niin itsestäni, ratsastuksesta kuin hevosestani. Olen kevätkauden saldoon enmmän kuin tyytyväinen, ja tietysti helpottunut myös siitä että selvittiin suht ehjinä koko tiimi takaisin Suomeen. Kohta alkaa taas kova treeni, saimmehan kvaalattua itsemme Euroopanmestaruus kilpailuihin, jotka järjestetään Ruotsissa elokuussa. Sinne siis sitten mitalin metsästykseen 😊

T. Jaana

Kisakauden avaus by Arnella Nyman

Niin se kisakausi taas alkaa ja vihdoin kelitkin muistuttavat jo kesäkelejä! Istun junassa matkalla Vaasaan pitämään ratsastuskurssia yli kymmenelle innokkaalle oppilaalle, hauska viikonloppu tiedossa. Ajattelin kirjoittaa teille hieman meidän ulkokauden ensimmäisistä kisoista.

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kraftur järjesti kaksipäiväiset WorldRanking-kilpailut Ypäjällä. Saavuimme Ypäjälle jo perjantai-iltana, ja Tore oli aivan innoissaan päästessään pitkästä aikaa taas ovaaliradalle. Meillä oli torstaina ollut maajoukkuevalmentajamme Hjaltin kurssi kotonamme, ja minulla oli hyvin valmistautunut olo. Kotonakin tiesin kaiken olevan kunnossa kun ihana "tallipäällikkö"- Carla ja isäni, "tallimestari"- Robi hoitivat heppoja. :)

Lauantaina ensin oli vuorossa päälajimme Töltti T.2. Päätin näin kauden alussa testata myös hieman eri kuolainvaihtoehtoja, ja valinta tuntui hyvältä. Thór esiintyi hienosti ja saimme hyvät kauden aloitus pisteet, 7.63. Ulkolaiselta Feif-tuomarilta saimme 8.1. Vielä on parannettavaa, ja huippukuntohan tähdätäänkin sinne elokuun alkuun, MM-kisoihin. Iltapäivällä ratsastin nelikäynnin, joka on kotona treeneissä tuntunut hyvältä. Kaikki askellajit ja siirtymiset ovat kehittyneet ja odotin innolla saavani näyttää työmme tuloksen. Valitettavasti keskittymiseni petti ja nostin ensimmäistä kertaa radalla Toren kanssa ensin väärän laukan, jonka onneksi sain nopeasti korjattua. Tämä jäi kuitenkin kaivelemaan, enkä ratsastastanut suorituksen loppuosaa niin hyvin kuin olisin voinut. Ravissa tuli hieman haparointia ja käynnissä meillä olikin jo molemmilla kiire pois radalta. Nelikäynnin karsintapisteet jäivät mokieni takia hieman alhaisiksi, 6.50. Pari vuotta sitten nämä olisi olleet ihan ok neliläyntipisteet meille, mutta nykyään asetan riman korkeammalle. Periaatteessa tämä oli hyvää harjoitusta - ensi kerralla olen entistäkin tarkempi ja en anna minkään häiritä suoritustani.

Sunnuntaina päätin ratsastaa molemmat finaalit, usein jättäydyn nelikäynnistä pois, mutta nyt halusin parantaa tulostamme. Tore tuntui jo hieman väsyneeltä, koska meillä oli rankka viikko kursseineen takana (kisat mukaan laskien neljässä päivässä meille kertyi yhteensä  8 ratsastuskertaa). Myös tuore pohjalliskengitys vaikutti Toren liikkeisiin, ja emme olleet vielä löytäneet "uusia asetuksia" perusaskellajeissa. Molemmat finaalit ratsastettiin eri suuntaan kuin minun karsintasuoritukset, joka oli myös hyvää harjoitusta. T.2-finaalissa radalla oli jälleen hieman ahdasta löysin ohjin-osiossa ja jouduin pujottelemaan usean ratsukon ohi. Onneksi on tullut treenattua istunta-apuja ;) paransimme suoritustamme ja voitimme pistein 7.92, joihin olen tyytyyväinen. Nelikäynnin finaalissakin saimme jo palasia paremmin kohdalleen ja tulimme ykkösiksi pistein 7.03. Onnistuneen viikonlopun päätteksi sain vielä tuomareiden antaman palkinnon hyvästä ja harmonisesta ratsastuksesta :)!

Kisojen aikana autoin myös valmennettaviani (mitä omilta ratsastuksiltani kerkesin), ja kaikilla meni hienosti ja osa teki jopa omia piste-ennätyksiään, onnea <3

Demoninen kidutusväline ei ehkä olekaan demoninen kidutusväline by Sonja

Julkisessa keskustelussa on aiheesta riippumatta paljon outouksia. Yksi niistä on tekopyhä mahdottomuus sanoa rehellisesti ja kaunistelematta miten asiat ovat ja miten ne voisi korjata.

Esimerkiksi: Työttömissä on sairaita tai muuten mahdottomassa tilanteessa olevia ihmisiä. Mutta mukaan mahtuu myös henkilöitä, joita ei yksinkertaisesti työnteko kiinnosta (ellei se sitten ole juuri sitä omaa identiteettiä henkivää marginaalialan koulutusta vastaavaa unelmaduunia).

Osa huonosti käyttäytyvistä koululaisista on vain ymmällään, osa kärsii mielenterveydellisistä erityispiirteistä ja jotkut traumatisoituivat kelvottomissa kasvuolosuhteissaan. Mutta osa on kerta kaikkiaan kurittomia kakaroita, joille pitäisi vain asettaa rajat ja pitää niistä kiinni.

Jotkut kuolainta väistävät tai siihen reagoimattomat hevoset ovat paikasta tai toisesta kipeitä ja osa huonon koulutuksen takia hämillään. Mutta sitten on niitä, jotka yksinkertaisesti turruttavat tuntoaistinsa kun menojalka alkaa vipattaa eivätkä koe paineen väistämistä lainkaan niin houkuttelevaksi kuin häntä pystyssä täyttä kyytiä viipottamisen.

Kuvan hevonen BWT Lovestory saattaa jonkin verran liittyä tapaukseen.
Kuva: Arto Julkunen

Kuten ihmisen myös hevosen tuntoaistimukset ovat monen mutkan takana ja hyvin yksilöllisiä. Siksi on mahdotonta vetää tarkkaa ja yksiselitteistä rajaa siihen, missä loppuu koulutukseen ja kommunikaatioon käytettävä ”epämiellyttävä paine” ja ”tarpeeton kivun aiheuttaminen” alkaa.

Voisi kuvitella, että hevosen kanssa eniten työskentelevä ja hyvin tunteva henkilö tällaisen rajan pystyisi parhaiten määrittelemään. Koska kukaan, ei kukaan, ole niin hullu että käyttäisi kovia kuolaimia vain siksi että voisi aiheuttaa hevoselleen mahdollisimman paljon kipua. Siis sille samalle hevoselle, jolle on uhrannut kaiken vapaa-aikansa ja jokaisen liikenevän euronsa. Haloo.

Sitä paitsi kuolain on niin kova kuin käsi joka sitä käyttää, sanotaan. Mutta esimerkiksi ravikilpailuissa säännöt ja tiukat varustemääräykset ovat samat satakiloiselle miesohjastajakonkarille kuin puolta kevyemmälle harrastelijatyttöselle. Aivan varmasti hevonen havaitsee silti näiden ohjastajien välillä ison eron (ohjasotteissa ja suuhun kohdistuvassa paineessa, yleisö huolehtii sitten muusta osoittelusta).

Mietinkin mikä on raviurheilun saralla se realistinen tavoite johon kuolainkauhistelijat pyrkivät. Hevoset sinkoilevat kylmillä lihaksilla jo hyvissä ajoin ennen starttia itsensä väsyksiin pitkin ravirata-aluetta, kaikki ohjastajat ovat itsesuojeluvaistonsa kadottaneita bodarimiehiä ja ainoa sallittu kuolain on suora kuminen (paitsi ei sekään, koska se voi kuivuessaan nipistää ikävästi hevosta suupielestä ja olla moneen suuhun liian paksu)?

Ohjastaja Pertti Puikkosen suosiolle lainakuskimarkkinoilla pedataan
räjähdysmäistä nousua. Kärryjen edessä on Toto65-voittaja Rokin Maxi.
Kuva: Arto Julkunen

Vai pistetäänkö suosiolla poistoon puolet ravihevospopulaatiosta (miksei minkä tahansa hevosurheilulajin kilpahevospopulaatiosta), koska niiden kanssa hommasta lähtee se viimeinenkin järki ja turvallisuuden rippeet mikäli ajelut on suoritettava pikkusormella ja riimulla?

Kaikki lähtee tietysti jalostuksesta. Harmi vain, että merkittävimmissä ravimaissa ollaan aika lailla eri sfääreissä tässä eläinsuojelutredissä. Voi tulla hevostaloudellisia lieveilmiöitä, mikäli Suomessa syntynyt varsa ei saa ravikilpailuoikeutta ellei molemmilla vanhemmilla ole hyväksyttyjä startteja pelkällä Nova-kuolaimella ajettuna.

Kieltäminen on helppoa, ja varmaan siksi vuosittain raviurheilijan varusteoppaasta lähteekin poistoon hyväksyttyjen listalta kuolain ellei toinenkin.

Seuraavana tulilinjalla lienee ravikuolain crescendo. Kilpailueläinlääkärit taivastelevat kuinka tuntuu että usein nirhaumat hevosen suussa ovat juuri tätä kuolainta käyttäneillä kilpureilla, että kyllä kieltoon joutaisi tämäkin kidutusväline.

Crescendo, tuo sielunvihollisen oikea käsi.
Kaikenlainen vipuvarsivaikutus on ravikuolaimissa
kielletty, joten ohjastajan ainoa jarrutustapa on aiheuttaa
painetta hevosen suun eri osiin (eli ei niskaan).
Kuva: Suomen Hippos ry

Koska kyse ei voi tietenkään olla siitä, että kaikista kovasuisimmat tapaukset saavat suuhunsa kovimman tätä nykyä sallitun kuolaimen, mutta kun sekään ei soita hevosella mitään kelloja, kilpailun tiimellyksessä ohjastaja joutuu turvallisuussyistä joskus poikkeamaan kauniiden ja ruusuntuoksuisten, lähes huomaamattomien puolipidätteiden polulta.

Moralisointi ja taivastelu sujuu keneltä tahansa. Asiantuntijuutta ja ammattitaitoa tarvittaisiin kehittämiseen, auttamiseen ja neuvontaan. Kun kaikki eläinlääkäreiden ja hevosalan arjesta irtaantuneiden eläinystävien suosittelemat vehkeet on kokeiltu eikä tutkitusti (fyysisesti) terve hevonen edelleenkään pysähdy tai edes hidasta muuta kuin U-kirjaimen muotoisella mutkalla seinään, niin mitä sitten?

Paljon vaikeampi kysymys kuin ”mitä kiellettäisi seuraavaksi”, vai mitä.

Vikeltäjien kisakauden aloitus by Aime Nederström-Alanko

Kisakausi alkoi 18.3 Hämeenlinnassa, jossa MP riding center järjesti yksipäiväiset kisat. Meiltä oli mukana kolme hevosta.
Taavi palasi pitkäksi venähtäneeltä kisatauolta B tason vikeltäjien kanssa, Poksun kanssa harrastettiin hevosen psyykkistä valmennusta rankan viime kauden jälkeen ja Hanna ja Liina tekivät sillä vaan perusliikkeet. Connemara poni Nuppu joka aloitti viimekesänä opettelun vikellyselämään oli mukana hakemassa lisää kokemusta kilpailemisesta, joka on neidin mielestä äärimmäisen jännittävää vielä.

Poksun kanssa suunnitelma toteutui ja sille oli mukavan rentoa ja kevyttä.

Hanna ja saksien ensimmäinen osa Poksulla

 Nupulla kilpailivat käynnissä yksinvikellyksessä Silja joka oli luokkansa toinen ja Papu ja Nea paria, josta tulikin voitto! Lisäksi Papu teki hieman sovelletut B tason suoritukset Nupulla koulutusmielessä

Papu ja Nuppu

Taavilla kilpailivat B tasoa Ilona, Daniela, Papu ja Nea, joista Nea kilpaili ensimmäistä kertaa laukassa ja Ilona toista kertaa. B tason voitti Ilona ja Papu oli toinen.

Hienosti avattu kisakausi ja nyt sitten odottelemaan lisäjännitystä, kun pikku vikeltäjät lähtevät parin viikon päästä ensimmäistä kertaa kilpailemaan ulkomaille!! Ilona, Daniela, Papu ja Nea kilpailevat laukassa ja Oona, Ella, Roosa ja Silja käynnissä Ruotsin kansallisissa kilpailuissa Salassa.

Lähimenneisyyden muistelua by Aime Nederström-Alanko

Viimeiset puoli vuotta on hurahatanut luvattoman nopeasti, joten pientä päivitystä tilanteeseen:

Aloitetaan viime kesästä:

Juhannusta edeltävänä viikonloppuna suunnattiin etelä Ruotsiin Flyingen CVI kilpailuihin.
Kisat olivat sanalla sanoen tapahtumarikkaat.

Taavi onnistui aiheuttamaan itselleen lievän jännevamman hilluessaan, kun treenattiin ennen kisojen alkua, joten Taavin kisa reissu muuttui turistimatkaksi Etelä Ruotsiin. Eipä siinä mitään, Taavi on aina tykännyt matkustelusta...

Poksu sai sitten suunniteltua isomman urakan harteilleen, Kun Meri, Liina, Heta ja Hanna kaikki kilpailivatkin Poksulla. Hanna kilpaili ensimmäistä kertaa kansainvälisissä kilpailuissa ja heti kärkeen sijoittui lasten 1* kisassa kolmanneksi ja pääsi jatkamaan lasten 2* kisaan jossa sijoittui upeasti neljänneksi! Ei mikään huono aloitus kansainväliselle kisauralle :)

Taavi Flyingessä kesällä 2015

Löysin melkein edustavia otoksia

Flyingestä kotiuduttuamme aloitetiin pakkausurakka heti kun tavarat oli saatu purettua, sillä viiden päivän päästä suunnattiin jälleen Ruotsin läpi etelään ja tälläkertaa Tanskaan vikellysleirille. Mukana matkasi Poksu ja pari pienempää vikeltäjää Silja ja Papu. Tanskassa vierähti viisi päivää aivan huippu valmennuksessa.

Papu ja Silja matkalla Tanskaan

Tällainen eläinkuljetus kohdattiin matkalla :)

Suomessa kilpailtiin elokuun alussa Hämeenlinnan Aulangolla SM kilpailut, jotka tosin sennujen osalta muuttuivat lajimestaruuksiksi, yhden kilpailijan jäätyä pois, mutta se ei mitalleja himmennä :) erinäisten vaiheiden jälkeen Heta sijoittui senioreiden lajimestaruuksissa hopealle, Meri keskeytti teknisen ohjelman jälkeen täräytettyään jalan alastulossa ja Hanna oli junnujen SM kisassa neljäs!

SM kisojen jälkeen Meri paranteli jalkaansa pari viikkoa ja suuntasi Ranskaan Le Mansiin senioreiden MM kisoihin! Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 Suomesta oli edustus senioreiden EM/MM tasolla! Meri kilpaili englantilaisella lainahevosella.

Syyskuussa kilpailtiin Karjaalla B tasoa kilpailevien ja käyntivikeltäjien kera ja syyskuun lopussa suunnattiin jälleen Tanskaan, tällä kertaa PM kisoihin.

PM kilpailuihin Tanskan Vemmelevissä osallistuivat meiltä Hanna lasten luokkaan ja Meri, Heta ja Liina senioreiden luokkaan, kaikki Poksulla Taavin parannellessa tällä kertaa kaviopaisetta.

Hevoset Turussa odottelemassa laivaan pääsyä

Näillä eväillä selviää kyllä Tanskaan, Poksun nenä toinen vasemmalta

Suomesta oli suurijoukko kilpailijoita mukana ja oli huippu hienot kisat. Hanna oli suomalisista lapsista parhaana kuudes ja Meri samoin sennujen naistenluokassa.

Poksu, allekirjoittanut, Liina, Meri ja Heta juuri kumarruksen jälkeen.

Kisojen jälkeen viime vuoden puolella leireiltiin Ypäjällä maajoukkue- ja aluevalmennuskatsastusten merkeissä ja yhdellä maajoukkueleirillä.
Katsastusten jälkeen lopputulema on että maajoukkueen A renkaassa ovat Liina ja Heta ja A kehitysrenkaassa Papu.
Aluevalmennuksen B renkaassa ovat Daniela ja Ilona!

Kisamatkaan valmistautumista by Arnella Nyman

Ajattelin kirjoittaa teille lyhyesti millainen rumba se onkaan, kun lähdemme ulkomaille kisaamaan. :)

Etenkin tänään lähtö oli erityisen jännittävä, koska tämä on ensimmäinen kerta kun lähdemme perheen kanssa kisareissuun omalta talliltamme. Alkuviikko kuluikin tallin hoito-ohjeita kirjoittaessa. Ei olekaan ihan helppoa kirjoittaa paperille kaikkia niitä asioita,  joita itse tekee jo aivan automaattisesti rutiinilla. Ohjeista tulikin sitten aika pitkät ;) Onneksi minulla on ihania ystäviä jotka hoitavat tallin ja hevoset! Myös puolisoni Tom jäi kotiin ja on luvannut aamuruokkia hevoset, sekä auttaa tallityttöjä tarpeen tullen. Ilman tätä porukkaa ei kisoihin lähtö olisi mahdollista <3

Tänään aamulla ratsastin Toren vielä kevyesti ennen pitkää matkaa. Sen jälkeen vuorossa olikin pakkaamista! Mukana on sata eri purnukkaa ja pussukkaa :D

Lisäjännitystä päivään toi vetoautomme hajoaminen 3h ennen lähtöä. Puolen tunnin ajan paniikki oli päällä,  mutta onneksemme kummisetäni on maailman ihanin ja lainasi Jeeppiään meille, tusen tack!

Nyt siis minä, äitini, isäni ja Thór olemme parhaillaan matkalla kohti Göteborgia ja suuria kansainvälisiä Tölt on Ice-kilpailuja. Kisa on kutsuvieraskilpailu ja kilpailemme jäähallissa - kisa ratsastetaan siis jäällä!  Thór kengitetään perjantaina paikan päällä, jotta hokkien pito on taattu.

Ajamme nyt Naantalin satamaan josta jatkamme laivalla yli Kapellskäriin. Huomenna aamulla ajamme Kapellskäristä noin 50km ihanalle Toftingen tilalle, jossa lepäämme noin 6 tuntia ja Thór saa olla ulkona tarhassa. Siitä jatkamme iltapäivällä noin 600km kohti Göteborgia. Göteborgissa Thór yöpyy ensin yhdellä Islanninhevostallilla ja perjantaina ajamme kisa-aluelle. Perjantaina vuorossa on hieman treenaamista, jään testaamista ja tosiaan Toren kengitys :)

Lauantaina vuorossa on itse kilpailu, josta on tulossa mahtava show :) LiveStream pitäisi löytää googlaamalla Tölt on Ice 2017!  Eli peukut ja varpaat pystyssä kotikatsomoissa.

P.S. Olen ottanut tänään kuvia tätä kirjoitusta varten, mutta puhelimeni ei suostu yhteistyöhön, joten lisäsin pari kuvaa viime kesän PM-kisoista :)

Tilallisen turinoita vol2 - Tilakauppoja ja sen seurauksia by Hanne

Talvinen RRanch

Unelmia toteuttamassa

Tilan hankinta kiitolaukka-kaavalla

Tilakauppojen suhteen etenimme Puoliskoni kanssa, kuten kaikessa muussakin. Lyhyesti todettuna - rivakasti. Olimme erittäin tuore pariskunta kun lähdimme kevättalvella 2016 'ihan vaan katselemaan toistemme asumismieltymyksiä'. Matkaan lähti Madame Pyörremyrsky ja vain aavistuksen hitaampi herrasmies.

Puolisko harrastaa vanhoja autoja ja brätkiä, eikä ne meikäläisellekään vieraita kapistuksia ole. Minä taasen olen haaveillut hevostilasta 8-vuotiaasta alkaen ja työksenikin näitä ratsihommia teen. Lisäksi olen lasitaiteilija joten verstas- ja tallitilaa tarvitaan runsaasti. Yhdistävänä tekijänä meillä on nk. 'romustelu' eli molemmat rakastamme kaikkea vanhaa; liikkuvien vekottimien lisäksi vanhoja tarve-esineitä, työkaluja, astioita, kylttejä, huonekaluja...eläinten kalloja...mikä tahansa 'ajan sammaloima' saa meidän silmät sädehtimään. Sijainti olis hyvä olla rauhallinen, mutta kohtuumatka Puoliskon töihin.

Tiedän useita ystäviä ja kollegoita, jotka ovat etsineet tilaa vuosikausia - joku jopa vuosikymmeniä. Meilläkin oli kriteerit jo ennakkoon asetettu melko korkealle. Niinpä jopa itselle pienoisena yllätyksenä tuli, että kolmas näkemämme paikka oli 'juuri se oikea'. Siis mitä ihmettä - eihän tää voi mennä näin helposti, eihän siis kukaan ole löytänyt täydellisesti haaveisiinsa osuvaa tilaa muutamassa viikossa, ajellut pihaan ja tiennyt samantein - näkemättä kokonaisuutta - että kas tässä se meidän tuleva ranchi on. Vaan näin kuulkaas juurikin kävi. Maaliskuun viimeisenä päivänä kävimme ensimmäistä kertaa ja Vappuaattona juhlimme työnjuhlaa uusina tilallisina. Ja töitähän tulisi riittämään.

Suru+onni=elämä

Juuri ennen ranchin löytymistä, kuoli vaikean sairauden uuvuttama rakas äitini. Hieroessamme tilakauppoja meni huonossa hapessa oleva isäni suureen leikkaukseen (josta onneksi selvisi) ja samaan aikaan podin itse selkääni ja vuoden sisään viidettä kovaa flunssaani. Minun oli myös päätettävä pikavauhtia mitä teen rakkaalle, perheeni kanssa remontoimalle, yli satavuotiaalle talo-kaunokaiselleni Sipoon kirkon kainalossa. 

Puoliskolla oli omat huolensa, kuten teinityttären elämän sopeuttaminen kansainvälistä koulua käyvästä ja palveluiden lähellä asuneesta sysikorven landekoululaiseksi. Siinä jäi kyllä se paljon puhuttu suhteen alun hanimuuni aikasta lyhkäseksi, kun sitten kesällä muutimme sirkuksemme portaittain ranchille. Samaan aikaan olin kuitenkin tavattoman onnellinen - olinhan toteuttamassa suurinta unelmaani. Jotenkin uskon, että hirmuisesta vauhdista huolimatta, aistit olivat herkimmillään kaikkien suurien tunteiden myllätessä ja taltioin tunnelmat visusti sydämeeni. Elämä todella maistui suolaiselta ja makealta!

Suunnitelmia 

Ranchin haltuun saatuamme - vain muutaman kerran päästyämme siihen tutustumaan ennen kauppoja - oli omat ratsitoiminnan suunnitelmani jo pääpiirteittäin paperilla ranskalaisina viivoina ja suuri sekava soppa pääkopassani rönsyinä. 

- ratsikentän kunnostus, tarhojen kunnostus, laitumen kunnostus, kesätallin kunnostus, talvitallin remontointi, WE-puiston rakentaminen.....plus kaikki muut tilan työt ja rakennusten laitto päälle.

Vaan kuinkas kaikki sitten menikään. Tuliko lista suorittua yhtä nopeasti kuin Ranchin osto. Ja millä nimellä ranchia alettaisiin markkinoimaan....kunhan ensin päästäis muuttamaan. Tarina jatkuu seuraavissa turinoissa. Tässä vielä alkukesän tunnelmia kuvana - silloin kun tajuntaan alkoi mennä, että 'tää paratiisi o hei meijä'.

Tilaan kuuluu viljeltyä peltoa ja laidunta reilut 5ha - kultapossukoiden heinät tulevat omalta pellolta ja pojat saavat 'äidin tekemää ruokaa'.

Tilallisen turinoita vol 1 - ei hassumpi maanantaiaamu by Hanne

Maanantai on maanantai tallinpitäjällekin, mutta tänään se tuntuu perjantailta

Oih ja voih mikä ihanuus auringonnousu aamutallille könytessä silmiäni kohtasikaan.

Ennen oman tilan hankkimista, en ollut sen enempää aamu- kuin iltavirkkukaan - olen aina ollut kääpiöistä se Unelias. Kun vielä hevoseni olivat täysihoitotallissa vieraalla ja itse kävin valmentamassa ympärämpär, niin suunnittelin päiväni siten, että varsinkin talvella sain nukkua aamuisin kunnes valostui ja pyrin olemaan kotona jo ennen pimeää. Lyhyitä olivat talvipäivät tuolloin.

Nyt tilallisena pyöritän Ratsureima Ranchin tallia yksin ja kas kummasti sitä tottuu heräämään joka aamu seitsemältä ja jolkottelemaan iltatallin tekoon ysin ja kympin välissä ehtoota. Vaikka ei aina keli ihoa hyväilekkään, eikä ihastuksen kyyneltä silmäkulmaan tuota, niin kyllä näistä aamu- ja iltapyrähdyksistä useimmiten päivän juhlahetkiä on tullut - luontoihmisenä nautin syvin henkäyksin ja viipyilevin katsein ihmettelemässä vuoden aikojen kiertoa ja kelien rikkauden summaa.

Kuluneena talvena on kyllä liian moni aamu - viikonpäivästä riippumatta - tuntunut maanantailta. Ei ihan heti tule mieleen näin kaikin puolin kränää, oikullista, toisille tappavaa ja useille invalidisoivaa talvea. Tai 'mukamas-talvea'. Tästä pakkasen, lumen, plussan, jään, pakkasen, vesisateen, jään, plussan, pakkasen....loputtomasti vuorotellusta eivät ole nauttineet edes talvesta pitävät - saatika me, joiden mielestä kylmä ja pimeä vuodenaika sais jäädä kokonaan pois.

Mutta sitten tulee kevättalvi ja aamutallilla näkee laittaa kissoille ruuat räpsäyttämättä keinovaloa päälle, uskaltaa päästää jo pikkasen huononäköisen ja -kuuloisen villispapan vapaana aamulirkille pelkäämättä tumman pienen äijän katoamista mustaan äärettömyyteen ja pääsee ihailemaan vanhan kivitallin suurista ikkunoista värilasien läpi viistosti ja pehmeästi lipuvaa auringonnousua...ihaillen hevosten siluettia ja kuunnellen aamuheinien puputusta. Se on viikkojen jäiset persliu'ut ja päin pläsiä tuiskuava lumi unohdettu ihan tosta noin vain.

Ja kuulkaas kuutamot ja tähtitaivaat. Voi pojat ne ne vasta täällä keskellä korp...eiku luontoa hyvien yhteyksien päässä (ei pidä unohtaa mainontaa) ovat jotain mielipuolisen ja sadunhohtoisen kaunista. Puolisko pruukaa käydä koirien kanssa iltakierroksen samaan aikaan kun minä lähden iltatallille ja ei siinä kyllä sit muuta tarvi arkiromantiikan puitteiksi ku oman Ranchin yllä kimaltelevan elokuvataivaan. Semmone oli taas eilen illalla meille tunnelmaa luomassa.

Tästä se lähtee taas touhukas viikko käyntiin - perjantaitunnelmissa. Kyllä kelillä ja vuodenajoilla on vaan suuri merkitys mielialaan. Tästä lähtee myös käyntiin meikäläisen turinat Black Horse Bloggarina. Ei mene kuin tovi ja tuuttaan ulos jo Tilallisen turinoita vol 437 :D

Ihanaa kevätaurinkoa kaikille!

Lipizza Köpi ihailee talviaurinkoa makuukammarinsa ikkunasta (Kuva: Anita Herukka)