Vaikka olenkin ratsastanut melkein koko pienen ikäni, en ole koskaan aiemmin ollut Kyra Kyrklundin klinikalla. Veikkaan, että en ole aiemmin edes nähnyt häntä livenä.
Olin jo ensimmäisten joukossa Ruskeasuolla, missä en myöskään ole aiemmin käynyt. Harhailin pitkin isoa urheiluhallia ja kävelin kohti talleja, eikä mieleeni tullut että maneesi saattaa olla urheiluhallin toisessa päässä. Onnekseni törmäsin valmentajaani, Anne Porevirtaan, joka näytti mistä ovesta pääsen sisälle ;)
Kaivoin muistiinpanovälineet esille ja hetken kuluttua näinkin Kyran ovenraossa ratsastuskamat päällään - jee, hän esiintyy myös hevosen selässä tänään. Videointi oli kiellettyä, mutta valokuvia sai ottaa. Kynä syyhysi sellaista vauhtia, että kuvien ottaminen jäi toissijaiseksi, ja sen kyllä kuvien laadusta huomaa.
Päivän aikana tuli paljon tuttuja juttuja esille, mutta kertaus on opintojen äiti! Osa vanhasta tiedosta myös kirkastui, täydentyi ja tarkentui. Tietenkin sain myös uutta informaatiota ja ennenkaikkea inspiraatiota syksyn treeneihin!
Ensimmäisenä Kyra ratsasti itse ja kertoi hieman valmennusfilosofiastaan. Mielestäni on todella ihailtavaa, että 65-vuotias, syövästä toipunut nainen, laukkaa ympäri maneesia ja pystyy samalla puhumaan täysin tasaisella äänellä ja kertomaan meille mitä hän kulloinkin tekee. Kylmät väreethän siinä tuli! Ratsastus on kyllä mahtava laji, tästä ei tarvitse eläköityä koskaan !
Lauantain ehdottomasti tärkein oppi oli, että meidän tulisi ajatella koulutusskaalaa, "tikapuita" tai "portaikkoa", välillä myös ylhäältä alaspäin. Mitä tarvitsen tänään, saavuttaakseni vuosien päästä ne korkeimmat portaat? Tavallisestihan ajattelemme koulutusskaalaa ainoastaan alhaalta ylöspäin, mutta Kyran mukaan meidän tulisi välillä pakittaa tekemisiämme sinne, mihin on tarve. Meidän tulee löytää ongelmakohdat, eikä vaan jäädä ratsastamaan niitä asioita, jotka sujuu hyvin. On myös tärkeä löytää ongelman ydin - itse ongelma ei parane vain sitä junnaamalla, vaan pitää löytää syy ongelmaan ja lähteä parantamaan sitä, niin, että itse ongelma ratkeaa.
Joka ratsastuskerrallamme tulisi olla suunnitelma, sekä jokin tavoite ja tarkoitus. Joka askeleella meidän pitää olla läsnä ja tietää mitä me hevoselta haluamme. Meidän täytyy joka hetki tietää mitä teemme, miksi teemme ja mihin tulemme sitä tarvitsemaan tulevaisuudessa. Jos haluan esimerkiksi tänään ratsastaa pohkeenväistöjä, minun tulee ensin tsekata, että hevoseni kuuntelee kaikki avut: istunnan, pidätteet ja väistättävän sekä eteenajavan pohkeen.
Kyra ei niinkään puhunut istunnasta (mitä minä näin istuntafriikkinä olisin ehkä halunnut enemmän), mutta hän käytti sanaa "painoapu". Hän oli tarkka siitä, että ratsastajan painopiste on oikeassa paikassa (aika alhaalla, eikä liian edessä). Jaloilla ei missään nimessä saa puristaa, koska silloin istuntamme nousee ylös satulasta. Pakaroiden tulee olla pehmeät, jotta tunnemme istuinluut. Pohjeapua Kyra vertasi näppärästi raippaan: hipaisusta pitää tulla reaktio, ja sen jälkeen päästetään pohje irti. Tasainen pohkeen naputus tai puristus tekee hevosesta "kuuron" ja ennenpitkää laiskan. Ja muistakaamme, kyse on pohkeesta, ei kantapäästä! Professori Kyrklund oli myös todella tarkka siitä, että ratsastajan pohje ei ajaudu liian taakse, silloin ratsastajan istunta puolestaan joutuu hevosen "edelle". Varpaitten tulee osoittaa eteenpäin, muuten alapohje ei pysy hiljaa, vaan heiluu tahtomattaan ja antaa merkityksettömiä apuja hevoselle.
Kyra neuvoi ratsastajia hienovaraisesti määräämään kevennyksellään ravin tahdin ja tempon: mitä hitaampaa ravia haluat, sen hitaammin kevennät (eli nouset ylös-alas hitaammin), ja päinvastoin. Tämä on todettu toimivaksi tavaksi jo vuosia sitten omilla hevosillani :) Toimii!
Ratsastajan kättä ja ohjaa Kyra vertasi taulun raameihin. Mielikuva siitä, että hevonen on taulu jolla on raamit, on mielestäni tehokas ajatusmalli. Mitä nuorempi hevonen, sen "isompi" taulu ja pidemmät raamit. Hän sanoi, että meidän tulee antaa käsiemme kohdata hevosen suu. Myös tunnettu käsite "tuki ulko-ohjalla" sai kyytiä - ulko-ohjalla ja sisäohjalla tulee olla saman tuntuinen tuntuma/tuki. "Tuki ulko-ohjalla" ei tarkoita, että hevonen saa nojata ulko-ohjaan. Hyvä tapa tarkistaa hevosen oma kantokyky ja ratsastajan käden pehmeys on välillä rapsuttaa hevosta ulkokädellä ja samalla päästää ulko-ohjasta.
Olen kirjoittanut kaksi kertaa muistiinpanoihini "Kanna itse itsesi ja anna hevosen kantaa sinut, älä purista itseäsi alas". Tämä oli toisin sanoen tärkeä lause :) Ratsastajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi hän mainitsi tasapainon. Tätä tulee harjoitella siihen tehtävään sopivalla hevosella, eli esimerkiksi ratsastuskouluilla on tärkeä rooli. Aloittelevan ratsastajan on todella vaikea harjoitella tasapainoa ja istuntaa isoliikkeisen ja herkän hevosen selässä. Ratsastajan täytyy kehittää tietty jäntevyys kroppaansa, voimaa ei ole tarkoitus käyttää.
Kyra palkitsi hevosia pitkällä venytyksellä aina kokoavan työskentelyn jälkeen, ja hän oli myös todella tarkka siitä, että hevoset eivät ennakoi - hevosen tulee reagoida pyynnöstä, ei arvauksesta. Hevosen sään ja etupään tulee nousta ylös kohti ratsastajaa. Kokoaminen siis tarkoittaa myös etuosan nousemista ylös, ei ainoastaan takaosan aktivoimista. Kokoamista valmistellessa hevosen tulee osata venyttää niska ja kaula eteen-alas, muuten se lukitsee selkänsä alas kootessa. Välttyäkseen jännittyneisyydeltä, voi ulkokäsi kevyesti rapsuttaa hevosta kokoamisen ajan.
Kyrklund oli todella tarkka ratsastajan tarkkuudesta ja siitä, että ratsastaja muistaa valmistella hevosen jokaiseen siirtymiseen ja liikkeeseen. Myös esimerkiksi kulmaan tullessa hevonen pitää valmistella kulmaan, jotta saadaan hyvä taivutus ja käännös. Hevonen ei siis saa kääntyä vain itsekseen siksi, että aita tulee vastaan. Ylipäätään meidän tulee muistaa, että me koulutamme hevostamme koko ajan - ajatukseton kierros tolkulla kenttää pitkin seilaaminen ei tuota tulosta. Tavoitteenamme voi olla, että koulutamme hevostamme reagoimaan aina pienemmälle ja pienemmälle avulle. Kyra vertasi apujen käyttöä kuiskaukseen "haluan kuiskata hevoselleni, jos se ei kuule, korotan ääntäni kerran, jotta voin taas jatkaa kuiskaamista". Hevosen pitää siis myös keskittyä ja kuulla "apujen kuiskaus".
Jokaista eri askellajia tulee olla monta eri versiota. Ratsastuskerran alussa voimme esimerkiksi ratsastaa "taloudellista" eteeen-alas (hevosen tulee silti kantaa alakaulansa!) hölkkäravia, niin, että saamme hevosen ja oman kropan lämpimäksi. Sen jälkeen voimme alkaa pyytämään enemmän kokoamista, liikettä jne.
Jos jokin asia tai liike ei treenissä heti onnistu, on tärkeää, että ratsastaja ei hermostu. Meidän täytyy muistaa, että me olemme hevosemme opettajia. Epäonnistumisen sattuessa voikin "peruuttaa" taaksepäin, yksi aste helpompaan tehtävään, valmistella hevonen paremmin ja sitten yrittää uudestaan.
Kaiken kaikkiaan oli mahtava ja ajatuksia herättävä päivä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti