"Treeniä Espanjan auringon alla" by Jaana Kivimäki

Nyt ollaan tiimin kanssa oleskeltu Etelä-Espanjan Fuengirolassa reilu kuukausi. Matka tänne oli yhtä rankka, kuin 4000 kilometriä kuulostaa kirjoitettunakin, mutta siitä selvittiin ilman ongelmia. 

Tänne saavuttuamme Bel tosin oli viikon ratsastuksen jälkeen reilun viikon saikulla, kun tamma oli saanut jonkun infektion. Sillä aikaa, kun Bel lomaili, niin minä kelailin pitkin kaupunkia ja vuoristoa, kehitin omaa kuntoani. Sain myös ratsastaa paikallista tuntihevosta, joka joskus nuorena poikana oli ihan G:tä hypännyt. Pitkä saikku omalla osallani viimevuoden lopulla vei aika heikkoon kuntoon, mutta nyt vartaloni on taas alkanut tottua hevosen liikkeisiin ja ratsastusasentoon, ja minulla on jo melko vahva luottamus Bellileneen. Bellilene on turvonnut valtavasti, sillee hyvällä tavalla saanut pyöreyttä ja lihasmassaa. Se kulkee jo paljon korkeammalla niskalla ja kantaa itsensä melko hyvin. Bel on saanut monipuolista liikuntaa ja vaikka tarhaan ei pääse ollenkaan, niin se on rento ja rauhallinen.

Bel rakastaa lämpöä ja avonaisia karsinan ovia, mistä näkee koko tallialueen ja paljon hevoskavereita, se myös rakastaa käyskennellä kävelykoneessa, luulee sitä varmaan karuselliksi 😁

Minua täällä Espanjassa valmentaa Alicia Zara Jamani, joka nuoresta iästään huolimatta on taitava valmentaja ja ratsastanut itse mm. Englannin nuorten maajoukkueessa ja voittanut Espanjassa useita mestaruuksia. Vielä paremmaksi pistetään tällä alkavalla toisella treenikuukaudella, kun Espanjan koulurarsastuksen mestari, Olympiaratsastaja, Daniel Martin Dockx alkaa zekkaa meidän perään 1-2 kertaa viikossa. Eli ratsatuskerrat lisääntyy ja luultavasti enää melko vähän itsenäisesti saan, tai pääsen treenaamaan. Kun kerran tänne ollaan treenaamaan tultu, ni piruvie me otetaan täält kaikki irti 😁

Olen täällä yrittänyt ihmettelijöille selittää, että menen  ilman jalkojeni apua, vain piiskoilla, katseella ja äänellä, sekä ohjasavuilla. Tasapainoni on päivä päivältä parempi, mutta "istunnalla" en pysty hevoseen tietoisesti vaikuttamaan, tuntoraja kulkee navan seudulla. Jalkani ovat veltot ja hervottomat, joten ne sidotaan kiinni jalustimiin ja satulaan tarranauhoilla.

Minua tullaan välistä kentänlaidalle katselemaan, kuin jotain sirkustaiteilijaa, vaikkakin en siitä itse välitä. Itseasiassa ihan hauskaa että saan tuoda vammaisurheilua ja nimenomaa ratsastusta esille tännekin maailman kolkkaan.

Joka päivä edelleenkin opin uutta ja kokeilen uusia keinoja ja apuvälineitä suoritusten parantamiseen. Joten jatkan tyytyväisenä treenejä täällä lämpimässä ja sitten mennään kokeilemaan kisoihin ollaanko saatu yhtään parannusta aikaiseksi... Nyt kyllä jo tuntuu, että ollaan, mut saas nähdä mitä tuomarit ovat mieltä... Onneks on viel kuukausi ekaan koitokseen!