maanantai 17. lokakuuta 2016

Ratsu, ravuri ja muutama myytti by Sonja Julkunen


Omalla ravihevosellani on ratsastettu tai ennemminkin ratsasteltu aina, mutta viime aikoina hommaan on tullut uutta puhtia minua ratsastustaitoisemman kaverini innostuttua jumppailemaan säännöllisesti BWT Lovestoryn kanssa.
Matkan varrella olemme koko kolmikko oppineet paljon uutta toinen toisiltamme. Yksi oppimisen osa-alue olisi ehdotonta Myytinmurtajat-kamaa.
Hevosaiheisen TV-ohjelmakonseptin rahoitusta ja vakuutusmahdollisuuksia odotellessa ajattelin avata muutaman Totta vai tarua -pähkinän tekstimuodossa ilman vaaraa ihmis- tai eläinvahingoista. Aiheena on hevosmaailman kestohitti ratsut vastaan ravurit.
Väite: Jos ohjista vetää, ravuri kiihdyttää vauhtia. Ne on opetettu tähän kisoja varten.
Väärin ja väärin. Tähän tekisi ensin mieli heittää pari vastakysymystä ihan puhtaasta uteliaisuudesta: miten sama taru kertoo että ravureita sitten jarrutetaan? Entä mitä hyötyä tällaisesta opetetusta taidosta voisi olla? ☺
Tässä myytissä on sikäli totuuden siemen, eli moni ravihevonen näyttäytyy kilpa-areenalla melko napakat ohjakset kuolaimissaan kiinni. Lähtökohtaisesti ohjien tehtävä on kuitenkin hyvin samankaltainen niin ajossa kuin ratsastuksessakin: niillä jarrutetaan ja annetaan tukea hevoselle. Ravikilpailun loppusuoralla vauhdin ollessa huipussaan ohjakset saattavat lepattaa laineilla ilman vetämisen häivääkään.
Esimerkiksi ravihevosta ratsastaessa yllä kuvattu tunne vauhdin loputtomasta kiihtymisestä voi kylläkin ilmaantua hyvin helposti, sillä hevosilla voi olla menohaluja liian kanssa. Kyseessä on pohjimmiltaan sama logiikka kuin ratsujen kanssa: mikäli hevonen ei vastaa pidättämiseen syystä tai toisesta, ei auta jäädä staattisesti vain vetämään ja roikkumaan ja turruttamaan hevosta apuihin entisestään.
Jarrujen kadotessa on syytä kokeilla rajumpaa puolipidätettä, liikuttaa kuolainta, ohjata ympyrälle, suunnata seinää päin, kyllä te tiedätte. Ohjastuntuma puolestaan on tavoiteltavaa molemmissa lajeissa, mutta ravihevonen voi menohaluissaan joskus vaatia napakamman ohjastuntuman – jos toki sama pätee kaikkiin kilpahevosiin, esteillä etenkin.
Ohjat tiukalla, koska näin kilpailun alla halutaan mennä hiljaa. Tai kuski haluaa, hevonen ei...
Väite: Ravureilla ei voi/kannata/pidä/saa ratsastaa.
Väärin. Ratsastus on älyhyvää jumppaa lihaksistolle, kehitystä koordinaatiolle, virkistystä mielelle, you name it. Mikäli ravihevonen on terve ja peruskuntoinen, en keksi mitä hallaa sopivalla satulalla suoritettu taidoiltaan mukiinmenevä ratsastus voisi tehdä.
Käytännössä tähän aikuisten hevosten täydellistä hipovaan treenimuotoon voi kuitenkin tulla monta mutkaa matkalla menestykseen, etenkin ammattimaisessa toiminnassa.
Kuten: Mistä sopiva satula ja taitava ratsuttaja sekä sen jälkeen ratsastaja? Niin ja hyväpohjainen ratsastuskenttä? Miten ratsastustreenit ja niiden intensiivisyys sovitetaan lajivalmennukseen eli hiitteihin ja ravikilpailuihin?
Millä ajalla näitä asioita edes ajatellaan saati toteutetaan? Niin ja mikä tärkeintä kuka haluaa tämän kaiken uudistusmielisen treenauskokeilun aiheuttaman kustannuksen maksaa? Vastaus lienee ei kukaan.
Niinpä usein tehdään vain kärrytreenejä tai haetaan vaihtelua ja liikunnan variaatioita muualta, kuten kävelykoneesta, perähevosena pitämisestä, uittamisesta ja pihatossa asumisesta. Monellakin ravurilla on kyllä ollut satula selässään, mutta sitä ei välttämättä edes kutsuta ratsastamiseksi vaan selästä kävelyttämiseksi.
Kuikukaula ja silakkarunko sen paljastavat: ravuri on matkalla poikkitieteellisiin treeneihin.
Väite: Ravihevosta ei saa laukkuuttaa, koska sen työ on mennä pelkkää ravia.
Väärin. Ravuri oppi kolmannen askellajinsa jo varsana, kun se pienenä ja pörröisenä söpöliininä emänsä vierellä viipotti menemään.
Hevonen ei raveissa yleensä laukkaa siksi että se luulisi laukan olevan ohjastajan toiveissa. Laukan syy on ennemmin yli-innokkuudessa, masentumisessa, fyysisessä kolotuksessa, säikähdyksessä tai muussa häiriössä. Vauhdikas ravi on sen verran kovaa kuntoa ja koordinaatiota vaativaa puuhaa, että hevosesta ja sen geeneistä riippuen stiplu voi tulla vähästäkin.
Niin kauan kuin laukkaamiseen (kärryiltä, selästä tai vaikka liinassa juoksuttaen) on kuitenkin omanlaisensa tilanne, paikka ja ennen kaikkea käsky, ravurinsa laukkoihin kannattaa etsiä syytä muualta.
Päin vastoin laukkaaminen on monelle hevoselle paitsi mielen virkistystä myös selän ja koko kropan vetreytystä sekä hyvää keuhkojen puhdistautumista. Niinpä ei-toivotut laukat kilpailutilanteessa voivatkin vähentyä kotona tehtyjen laukkatreenien ansiosta. Paradoksaalista eikö?

Loppusuoran loppupuolella ei ohjista vedetä. BWT Lovestoryn kilpakumppanilla ei tosin ole (ober)sekkiä joka tukisi päätä sopivaan juoksuasentoon, joten kuski pitää ohjastuntuman koko kilpailun ajan.
Väite: Ravurit ja ratsut ovat samanlaisia, yksilöllisiä eroja lukuun ottamatta. Hevosia ne kaikki ovat.
Totta ja tarua. Tämä on kylläkin vähän feikkiväite, koska en ole tällaista juuri tähän hätään keneltäkään kuullut. MUTTA kypsään kolmeakymmentä (?!?!?!?!!) kolkuttelevaan ikääni mennessä olen havainnut, että oli ajatus mikä tahansa niin luultavasti joku tässä maailmassa on sellaista ainakin joskus miettinyt (hyvässä ja pahassa).
Joten hyväksyn itse oman kompakommenttini mukaan. Hevosroduilla on tietenkin omat piirteensä jotka tulee ottaa huomioon. Ravurin kanssa on turha hakata päätä seinään täydellisen peräänannon kanssa – sen kaulanikamat ovat yksinkertaisesti niin ahtaat, että liike on pyhä mahdottomuus.
Laukka taas on jalostumisen näkökulmasta ravurille kuin häntäluu ihmiselle – kaikilla se on mutta eipä sillä mitään tee, siis ainakaan kouluratsastuksessa. Häntäluu korkeintaan kipeytyy ja ravurin laukka nyt vaan on niin nolla pistettä.
Sen sijaan samankaltaisuuksia on tosi paljon, ja niitä ovat perusasiat hevosen fysiikassa, valmentamisessa ja ennen muuta psyykessä: oppimista tapahtuu koko ajan, ja sen rajana on vain taivas. (Ja ihmisen kekseliäisyys. Ja hermot ja viitseliäisyys ja aika. Mutta siis lähinnä taivas.)

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ponien "missi-kilpailuissa" by Niina Perkkiö

Ponien "missi-kilpailuissa"


Kun "pää" kisakausi olisi ohitse, olimme suunnitelleet, että kantakirjaamme Gondan.
Lähin näyttely olisi Ruukissa, vain 50 kilometrin päässä meiltä. Ilmoitin ponin sinne. Näyttelythän ovat aina viikolla ja keskellä päivää, joten varasin pekkas-päivän itselleni. Muutamaa viikkoa ennen näyttelyä Hippoksesta otettiin yhteyttä, että New Forest ponimme kannattaisi kantakirjata rotuponeihin eikä ratsuponeihin. Näin noviiseina meillähän ei ollut aikaisempaa kokemusta näyttely-touhuista. Ilmoitin, että siirretään poni rotuponinäyttelyyn. Missä olisi lähin semmoinen näyttely? Hippoksesta vastattiin, että  14.9 olisi Myrkyssä näyttely. Näin 50 km matka vaihtui 400 km reissuun.


Lähdimme matkaan tiistaina iltapäivästä, koska näyttely alkaisi jo klo 9.00 keskiviikko-aamuna ponien mittauksella.  Nykyään pitemmät ajot matkustamme "yhden pysähdyksen taktiikalla".










Olimme perillä Suupohjan tallilla Myrkyssä iltasella, jonka jälkeen ratsastimme ponin. Matleena hoiti ratsutuksen ja minä purin tavaroitamme ja laitoin ponille iltaruuat. Ponille hyvän yön suukko ja unten maille koko sakki. Yleensä majoitumme automme living-tilassa, mutta nyt yövyimme Matleenan hevos-kaverilla. Myös minä olen saanut uusia ystäviä lapsen harrastuksen myötä. On ollut ihanaa tutustua uusiin hevos-ystäviin ja jakaa ilot ja surut heidän kanssaan.


Aamulla klo 7.00 lähdimme tallille ruokkimaan ponia. Matleena kävi kävelyttämässä Gondaa ja minä siivosin karsinan sillä aikaa. Sen jälkeen aloimme puunaamaan ponia. Tietenkin jo kotona olimme pesseet ponin kiilto lux shampoolla ja siistineet yleisilmeen. Nyt kaviot öljyttiin ja sukat valkaistiin talkilla.


Kynsien manikyyri

Ponin mittausta



Ponista mitattiin säkä-, lautaskorkeus, rinnan ympärys ja etusäären ympärys. Gonda käyttäytyi kerrankin mallikkaasti. Mittauksesta siirryttiin maastakäsin esittämiseen. Maneesiin oli laitettu kolme puomia kolmion malliin, jota kierrettiin oikeassa kierroksessa.


Aluksi poni laitettiin poseeraus asentoon tuomarien eteen. Sen jälkeen tuomarit pyysivät liikkeelle. Minä juoksin ponin kanssa ja Matleena antoi tarvittaessa raipalla vauhtia, että saatiin liikkeet kunnolla esille. Käynti ja ravi esitettiin näin. Laukan sai esittää joko liinassa tai irti päästämällä maneesiin.








Gonda esitettiin vielä ratsain, joten loppuarvostelu tulisi vasta sen jälkeen. Siirryimme ulos verryttelemään ponia.


Kuva Annika Gullmes



Ratsain-esittäminen piti tehdä Srl:n kouluratsastus kilpailusääntöjen mukaisella varustuksella. Ainoastaan harja piti olla auki. Sen hoiti Matleena. Siinä katsottiin ravi, laukka ja lisätyt askellajit.


Sen jälkeen tuomarien eteen kuulemaan tuomiota: Tammalla on hyvä rotu- ja tammaleima. Sillä on ilmeikäs pää, hyvänmuotoinen, pitkä kaula, pitkä, hieman pysty lapa ja hyvä säkä. Ylälinja on sopusuhtainen. Vahva lanne ja pitkä, luisu lautanen. Jaloissa on riittävä luusto. Käynti on tahdikasta ja matkaavoittavaa. Ravi on lennokasta ja aktiivista. Laukka on rytmikästä ja ylämäkeen suuntautunutta. Käyntiliikkeet 8.5, raviliikkeet 9.0, laukka 8.0. Kantakirjataan ykkös-palkinnolla.








Kuva Annika Gullmes
Kuva Annika Gullmes

Gonda palkittiin vielä BIS (Best in show). Ei muuta kuin varsojen tekoon :).











keskiviikko 3. elokuuta 2016

PM-kisavalmisteluja by Arnella Nyman

Tänään matkamme kohti Norjaa ja Pohjoismaiden Mestaruuskisoja alkaa. Lähdemme iltalaivalla Naanantalista Kapellskäriin. Huomenna aamulla ajamme laivasatamasta vain noin puoli tuntia islanninhevostallille ihanaan Toftingeen, jossa Thór pääsee lepäämään ja jaloittelemaan. Yövymme siellä ja perjantai aamupäivällä matkamme kohti Norjaa jatkuu. Perjantaina ajamme noin 500km Oslon alapuolelle tallille, jossa me jälleen pääsemme huilimaan. Sieltä ajamme sitten lauantaina vain 200km kilpailualueelle Norjan Biriin, joka on aivan Lillehammerin lähettyvillä.

Eilen olikin siis vuorossa pakkaamista ja Thórilla oli mukavan rentouttava päivä: fysioterapeutin käsittely ja juoksutus. Melkein kahden viikon reissulle lähtiessä ei pakkaaminen ole ihan pikkujuttu, noin neljä tuntia taisi vierähtää tallilla tavaroita lajitellessa. Illalla sitten pakkausrumba jatkui kotona: vaatteita on nyt sitten joka lähtöön, sääennuste kun vaikuttaa hyvinkin epävakaiselta.



Kisakaapin laatikosta löytyy kaikki tarpeellinen :)

Mitä kaikkea tarvitsemme mukaan... ?

Traikun kaappi tarkkaan pakattu, tänään vielä heinäkassit tuon palapelin päälle!



Heppalehti ja hyppynaru (ja tasapainotyyny) ovat ratsastuskamojen lisäksi minun tärkeimmät varusteet ;)


Thór nauttii Julian käsittelystä <3

Kisakaappi on ehdoton pitkillä reissuilla !


Laivamatkaa varten on varattu kaikki herkut Thórille: tarjolla on heinän lisäksi pellavapuuroa, greenmixia ja omenamelassia, jotta nesteytys on taattu.


Kuulumisia Norjan reissulta voitte seurata Facebookissa ja Instagramissa !

/Arnella Nyman


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kesän kiireitä ponirintamalla by Niina Perkkiö

Hevosautoon on tullut kiitettävästi kilometrejä kesän aikana, maaliskuusta heinäkuun alkuun 10 000 km. Meillä on ollut valmennuksia tai kisoja joka viikonlopulle kesäkuun ajan. PM-kisoissa oltiin tänä vuonna vielä turisteina, mutta jospa ensi vuonna jo tosi toimissa.

Minni myös kannustusjoukoissa.



Kun PM-kisoista saavuttiin la-iltana, pyöri pyykkikone muutaman tunnin ja su aamuna oli rippilapsella puhtaat vaatteet rippileirille mukaan. Ripari kestäisi viisi päivää, joten ponilla oli huoltoviikko.


Tiistaina käytiin kiropraktiassa. Kaulan taipuisuus oli parantunut huimasti, jee. Porkkanajumppaa on tehty treenien jälkeen. Selästä muutamia fasettilukkoja auki, niin kokoaminen taas luonnistuu paremmin.

 Gonda Jaana Tainion käsittelyssä.



Torstaina kävi kengittäjä. Kengittäjä käy viiden viikon välein. Lappeenrannan kisat ovat nurmikentällä, joten laitoimme "talvikengät" alle. Vielä hokin reiät täytettiin silikoonitupeilla.

Esa Myllymäen manikyyrissä.



Poni sai lomailla alkuviikon ja torstaina hevosenhoitajamme Irina alkoi liikuttaa sitä. Minä sain keskittyä leipomiseen ja rippijuhlien laittoon. Rippikuvat muistoksi juhlavieraille kävimme ottamassa Kalajoella merenrannassa. Joka ponitytön (ja äidin) unelmahan on poseerata poninsa kanssa.












Maanantaina oli paluu arkeen ja treenaamiseen. Laukan kanssa olemme edenneet hirmuisesti ja poni  kokoaa siinä jo itseään. Matleenan oma valmentaja kävi maanantaina ja tiistaina. Auton pakkauskin vie aina monta tuntia.






Keskiviikkona starttasimme kohti Lappeenrantaa ja Future Dressage Cup:ia. Meiltähän nämä matkat tunnetusti kestää. Kuusi tuntia ajoa olisi tiedossa. Poni onneksi matkustaa hyvin ja ei stressaa reissaamista.






Perille päästyämme ratsastuksen glamour oli taas kaukana. Hiki virtasi -25´c helteessä, kun täytimme jabaa, jossa poni asuisi keskiviikosta lauantaihin. 10 kottikärryllistä sahanpurua ja tavaroiden purku autosta. Mä niin tarvitsin suihkua.. Mutta ei jouda, poni pitää käydä vielä liikuttamassa noin pitkän ajomatkan jälkeen. Samalla se saisi tutustua myös avaraan ratsastus-areenaan. Emme ole aikaisemmin nurmella ratsastaneet, joten emme tienneet, miten se reagoisi pohjaan. Ennen kuin pääsisimme ratsastamaan, pitää vielä hokit ruuvata kannoille paikalleen. Tällä kertaa homma sujui mallikkaasti ja kaikki hokit olivat yhteistyö kykyisiä. Yleensähän se viimeinen ei lähde kierteille sitten millään.


Lappeenrannan kisat sujuivat ihan hyvin. Tämän kesän kisaratojen opettelu on helppoa: niitä on vain kaksi. Ponien henkilökohtainen ohjelma ja ponien joukkueohjelma. Näillä mennään. Jos noista kummastakin saa yli 58 % ja selviää 12 parhaan joukkoon, pääsee esittämään oman vapaa-ohjelmansa, kur:in.  Se on jokaisen henkilökohtainen.  Lappeenrannassa päästiin kur:iin asti. Onnittelut lapselle hyvästä ratsastuksesta.


 Jaban tyhjennys menossa. Meidän diivahan ei turhia väistele.

 Ratsukko lähdössä kur:n palkintojen jakoon.

 kisakampauksen tekoa





Jaban tyhjennys ja kotimatka voi alkaa. Kuusi tuntia takaisin ja tallilla auton purku. Ihana oma sänky kutsuu..
Kun pääsin kotipihalle, meillekin oli rantautunut kesän kuumin hitti: pokemon go peli. Lähdin Santerin kanssa vielä hunttaamaan muutaman pokemonin. Suuri vainukoirakin lähti jaloittelemaan mukaamme.















lauantai 16. heinäkuuta 2016

Vikeltäjiltä kevään kisakuulumisia kotimaan kamaralta :) by Aime Nederström-Alanko

Kevään kisakuulumisia kotimaan kamaralta

Kiirettä on pitänyt koko kevään vikellysrintamalla. Kisattu on ahkerasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Meri, Liina ja Heta kiersivät kevään ja alkukesän aikana monet kansainväliset CVI kilpailut ja juhannusta edeltävänä viikonloppuna oltiin omien hevosten kera Flyingen CVI kisoissa. Nyt kuitenkin palataan kevääseen ja Suomen kisoihin.

Kangasala Equillence Center Tavela 23.4

Tavelassa järjestettiin yksipäiväset 3- tason kilpailut, jonne matkattiin isolla joukolla Vihdistä. Senioreiden A tason kilpailuun osallistuivat Meri ja Liina Pokerilla ja Heta Taavilla. Junioreiden A tasolla vikelsivät Hanna Pokerilla ja Lilja Taavilla. A taso on kansallinen laukkaluokka joka vastaa samaa tasoa millä kansainvälisissä kilpailuissa vikelletään. Lisäksi B tasolla joka on helpotettu laukkaluokka kilpaili 2 tyttöä, joista toinen ensimmäistä kertaa laukassa. C tasolla eli käynnissä oli iso joukko pikkuvikeltäjiä joista suurin osa oli ensimmäistä kertaa kilpailemassa. Kaikki käyntivikeltäjät vikelsivät Veeralla joka oli myöskin pitkästä aikaa kisoissa mukana. Veeran ensi debyytti vikellyskisoissa oli noin kolme vuotta sitten kun lainasimme hevosta eräälle käyntijoukkueelle joiden oma hevonen oli sairastunut.
 Veera ja käynti yksinvikeltäjät
C tason yksinvikellyksessä kaikki kuusi tyttöä tekivät hienoja suorituksia jännityksestä huolimatta. Käynti pareja meiltä oli kolme joista Papu ja Nea sijoittuivat hienosti toiseksi. Senioreissa Meri voitti ja Heta oli kolmas.

Pienet lämmittelemässä ennen suoritusta


Ypäjä 14.-15.5

Parin viikon päästä suunnattiin sitten Ypäjälle kaksipäiväisiin kisoihin. Kahden päivän kisoissa A taso kilpaillaan kahdessa kierroksessa eli ensimmäisenä päivänä suoritetaan perusliikkeet ja vapaaohjelma ja toisena päivänä seniorit tekevät teknisen ohjelman ja vapaaohjelman. Lopputulos on molempien kierrosten yhteistulos. Tämä on hyvää harjoitusta niin vikeltäjille kuin hevosillekin jotka ovat suuntaamassa kansainvälisiin kilpailuihin, joissa vikelletään aina useampana peräkkäisenä päivänä.

Ennen Ypäjän kisoja kaikki saivat vihdoin tiimi fleecet


Ypäjälle osallistuttiin jälleen kolmen hevosen voimin. Käynti yksinvikeltäjiä oli 7, pareja 4, B tasolla kaksi vikeltäjää ja A tasolla sennuja Meri ja Heta (Liinan ollessa Itävallan CVI kilpailuissa) ja junnuissa Hanna ja Lilja. Lisäksi lainasimme Pokeria yhdelle vikeltäjälle jonka hevonen ei päässytkään kilpailemaan. Ypäjällä puitteet olivat ihanat ja ulkona vallinnut kaatosade ei haitannut kun saatiin olla maneesin suojissa.

Pienillä vikeltäjillä ei pysy jalat maassa suoritusten välissä :)

 Kun kaikilla oli kokemusta jo ainakin yksistä kisoista niin suoritukset olivat hienoja! Käyntiyksinvikellyksessä Nea sijoittui yhdeksänneksi peräti 35 vikeltäjän joukossa ja muutama muukin oli hyvin lähellä sijoituksia. Käynti pareissa Hanna ja Lilja sijoittuivat upeasti toiseksi.


Hannan ja Liljan käynti pari Pokerilla

B tasolla Taavilla Papu sijoitui neljänneksi ja Pokeria lainannut Maija oli kolmas!
B tason palkintojen jakoa, myös juoksuttajat palkitaan. Papu rivin pienimpänä liilassa fleecessä.
 A tasolla junnuissa ei tällä kertaa tullut sijoituksia vaikka Hanna ja Lilja molemmat tekivätkin varmat ja hyvät suoritukset. Junnuissa taso on hyvin tasainen ja erot vikeltäjien välillä pieniä.

Sennuissa Meri voitti Pokerilla ja Heta Taavilla toinen!

Hevoskolmikkomme hevosten palkintojen jaon jälkeen. Poksu ja Hanna, Taavi ja Meri, Veera ja Aime. Kaikki hevoset saivat porkkanapussit palkinnoksi.

Kesäkuussa treenattiinkin sitten ahkerasti CVI Flyingeä kohti, mutta välillä täytyy pitää hauskaakin ja kävimme Taavin ja muutaman vikeltäjän voimin esiintymässä eräillä country teemaisillla synttäreillä.

Ensi kerralla sitten lisää ulkomaan reissuista!

torstai 26. toukokuuta 2016

Vielä yksi kesä.. by Terhi (Villa Kaaos)

Vielä yksi kesä....


Jokainen talvi on vaikea vanhojen eläinten kanssa. Huoli niistä on aina kova.Päivien pidentyminen, lämpimät kelit tuovat toivoa uudesta kesästä, kenties vielä yhdestä yhteisestä. Kun elää vanhojen eläinten keskellä, on tuo toive tullut lähetettyä useasti. Lähetänkö sen vain itseni vuoksi, olenko itsekäs, enkä ole valmis kohtamaan menetystä, surua ja luopumista. Kyynelehtimään jälleen kerran. Vaikka on joutunut luopumaan elämänsä aikana monesta vanhasta, ei siihen koskaan totu.
Vielä yksi kesä, on toivomus kaiken jatkumisesta, niinkuin niin monta kesää aikaisemminkin, sillä kesällä kaikki on helpompaa, eläimet nauttivat siinä missä itsekkin ja aurinko...se parantaa, vahvistaa,voimistaa. Aurinkoiset päivät, vihreä luonto ja kaikki on helpompaa, ikäänkuin kaikki voisi jatkua ikuisesti. Lämpimien päivien luomaan illuusioon on niin helppo hypähtää.
Minulla on kolmekymppiset nf ja shettis rouvat ja 17 vuotias minipossu herra.

On muitakin, mutta ne on semmoisia kakskymppisiä "kakaroita" vielä ,nehän on vielä elämänsä voimissa! Tyttären nf on ollut meillä yli viisitoista vuotta, shettis on syntynyt meillä ja possu herra on tullut pienenä porsaana. Ne ovat siis olleet meillä aina! Ne kuuluvat jokaiseen päivään ja niillä on paljon oikeuksia! Perheemme ei muista elämää ennen niitä.
En koskaan lakkaa ihailemasta vanhojen hevosten ja eläinten charmia ja elämän tuomaa viisautta. Ne tietävät mitä tekevät, eivät hötkyile, ne filosofoivat, niillä on hienostuneita vaatimuksia, mutta myös varsamaisia metkuja ja oikkuja, itsevarmuutta ja  ennenkaikkea ne tietävät arvonsa.
Vanha rouva nf ei näytä enää kauniilta, se pudottaa painoaan tuntuvasti talven aikana, syö kolme-neljä kertaa päivässä mössöjä ja heinää pureskelee, mutta osa tulee mälleinä toisesta suupielestä ulos.

Vanha Shettis rouva hoikistuu vain hiukan, muuten muuten sama juttu. Niiden hampaat on aika syönyt, mutta ne vielä toimivat. Eläinlääkärin sanoin: "Kyllä näillä vielä mennään !" Viime keväänä karva vaihtui molemmilla aika joutuisaan, nyt rouva nf ruunivoikko on muuttunut hyvin tummaksi ja karva istuu tiukassa, rouva Shettis oli pakko klipata. Eläimiä ei pidä inhimillistää, hevonen on hevonen, mutta ne ovat silti kuin vanhat ihmiset, hauraanpia, harmaampia, liikkeissään hitaampia. Viime keväänä odotin laidunkautta toiveikkaana ja se täytti toiveet, molemmat söivät itsensä kauniiksi ja kiiltäväksi. Rouva nf oli rahankuvia täynnä ! Musta shettis kiilteli auringossa.Taas odotan kesää, aurinkoa ja laitumia. Niiden tuomaa taikaa.

Mihin vedetään se raja, jolloin niiden on parempi lähteä vihreämmille laitumille lopullisesti ? Se on kysymys, jonka varmaan jokainen vanhan hevosen omistaja tekee itselleen. Osaanko lukea pilkettä silmäkulmassa ? Katsoa kriittisesti niiden olemusta ja olemista, nauttivatko ne elämästään vielä ? Etten vaan ole sokea? Joka kerta pyydän eläinlääkäriäni sanomaan minulle heti, jos itse en näe... Riittääkö se, että molemmat hirnuu kun tulen aamutalliin, juoksevat boxeihinsa illalla, osaavat karata tarpeen tullen ja pieru pukkilaukka onnistuu ???
Rouva Shettis kulkee pihalla vapaana. Sitä väistää koiralauma, sen perässä yleensä kulkevat aasirouvat, äiti ja tytär. Ne tietävät, että seuraamalla saattaa heillekkin pudota päivän mittaan herkkuja. Rouva nf joutuu olemaan tarhassa, se saa käyskennellä vapaana meidän ihmisten ollessa pihalla, mutta joutuu valitettavasti tarhaan aika ajoin, koska osaa avata kaikki lukot, ovet ja portit. Sen voi löytää milloin mistäkin, yleensä ruokavarastosta. Lisäksi se hakeutuu terassille pääovea kaviollaan naputtamaan, koska tietää, että voi saada makupalan jos toisenkin. Nyt kun ruoho on jo vihreää, voikukat maukkaimmillaan niillä on oikeus käyskennellä takapihalla, ruohonleikkuria ei tarvita
Vanha herra minipossu Metusalem liikuskelee pitkin pihaa varsin verkkaisasti. Se asustelee hevostallissa omassa boxissaan ja viime talven paukkupakkaset eivät sitä häirinneet, se kääriytyi loimiin, filtteihin ja huopiin pahnaboxissaan. Söi ja joi päivittäin, mutta oli päättänyt nukkua pahimman yli. Huoli siitä oli kuitenkin melkoinen, vaan paras lääke näytti olevan uni, kun päivät pitenivät, senkin päivittäiset hereillä olot pitenivät ja kun lumet lähti se alkoi piipahdella pihalla, ensin vain ovella, lopulta ilmaa haistellen jo pidenpään. Ja kunhan yöpakkaset hellittivät se päätti muuttaa
kesäasuntoosa ja jos luoja suo niin se muuttaa taas talliin ensimmäisten syksyisten kylmien öiden tullessa. Sillä siihen voi  luottaa, se on pakkasmittari !


En haluaisi luopua näistä persoonista. Ja kuitenkin se hetki voi olla käsillä minä päivänä tahansa. 
Tällaisista kauan elämässäni olleista ei haluaisi laskea irti. Ne kuuluvat arkeen. Jokaiseen aamuun, kun ensimmäisenä tallilla rekisteröi niiden olemuksen. Kun on koko elämänsä elänyt eläinten ympäröimänä, niin  monesta on joutunut laskemaan irti. Jotkut ovat lähteneet liian aikaisin, joidenkin kohdalla on joutunut tekemään kipeitä päätöksiä, jotkut on voinut saattaa rauhallisesti matkalle. Ainoa pelko on, ettei ymmärrä riittävän ajoissa. Ja mielessä käy, onko se minun tehtäväni leikkiä Jumalaa. Onko se minun oikeus vai velvollisuus ?
Hyvästelyt ovat tärkeitä. Osa hyvästelyä on sopeutuminen ajatukseen luopumisesta. Ensimmäistä poniani, valkoista kaunista, ikimuistoista tammaani en saanut hyvästellä. Se lähti sillä aikaa kun on maapallon toisella puolella lomalla. Ehkäpä niin oli parempi. En tiedä. Siihen en saanut valmistautua, se ei käynyt mielessä. Se tuli yllätyksenä. Se oli vasta 23 vuotias, elämänsä kunnossa ja niin kaunis! Olen joutunut sitten hyvästelemään monta muuta, harjoittelemaan luopumista. Hevosenkokoiset hyvästelyt on aina suuret, aukko minkä ne jättää sinuun, tyhjä boxi, yksi vähemmän laumassa. Pitkään muistaa lähteneen hahmon pihapiirissä. Ja kun hyvästelyt on tehty, matkalle saatettu, niin tietää, että vaikka elämä erottaa, muistot yhdistää.
Myös oma elämä kulkee eteenpäin, vuodet vierivät, kuluvat toinen toistaan nopeammin, tulee aika miettiä omia valintoja elämässään, omaa jaksavuutta. Miettiä oman 30 vuotisen hevostelun kohtaloa, luopumista, miten se sitten tapahtuu, aika näyttää, aika tekee tehtävänsä, se valmistelee, on ehkä armotonkin. Jotkut hevosihmiset sanovat haluavansa lähteä saappaat jalassa...
Mutta nyt ollaan kesän kynnyksellä. Aurinko on tullut. Kevät tuli kuin pyynnöstä aikaisemmin. Elämä jatkuu. Vanha rouva nf:stä tuli mummo poni, sen tytär sai huikean kauniin ori varsan. Omalle pihalle syntyi pieni falabella/miniponi risteytys.


Unohtuneet on syksyn loskat, talven pakkaset. Imetään kaksin käsin kesästä voimia seuraavaan syksyyn!

On aika esittää taas toivomus!
Vielä yksi kesä!