Vuosi 2016 oli kyllä niin ylä- ja alamäkeä vuoronperään, kuin vain voi.
Kisakausi alkoi jo tammikuussa Hollannissa, nämä kisat meni hyvin ja huonosti. Kolmesta luokasta yhdessä olin kolmas, muutoin ei tullut sijoituksia. Matkalla kotio kuitenkin menin laivalla kihloihin miesystäväni kanssa, reissu siis kokonaisuudessaan ihana.
Sitten olikin heti valmistautuminen Dohan kisaan. Hevosen ja omien lentojen järkkääminen, yms byrokratia meinas mennä yli hilseen. Kaamee stressi. Kisa itsessään ja reissu oli ok, ratsastin omalla tasollani ja sijoituin joka luokassa neljänneksi. Sain tämän reissun aikana myös tietää kvaalanneeni Rion paralympialaisiin. Lentokin sujui hevoselta hyvin, joten pitkää Rion lentomatkaakin oli sitten vähän harjoiteltu.
Dohan kisan jälkeen ehdittiin kolme viikkoa treenata Saksassa Böckmanneilla, mistä sainkin hyviä eväitä tulevia koitoksia varten.
Kävin vielä Belgian kisat, missä myös sain kolme sijoitusta, ja muutenkin Bellen kanssa yhteistyö alkoi parantua. Belgiassa ollessani solmin myös aika hyvän uuden sponssisopimuksen, joka helpotti hieman rahastressii.
Kotona ehdittiin levätä muutama viikko, ja sitten paluu treeneihin. Oltiin paljon Helsingin seudulla maajoukkuevalmentajan Janne Bergin, sekä oman valmentajani Håkan Wahlmanin luona. Kesäkuun puolivälissä olin jo ihan valmis Koti Suomessa järjestettäviin Pohjoismaiden -ja Baltian mestaruuksiin, olin täpinöissäni ja mun sekä hevosen kunto todella hyvä.
Ypäjälle mentiin itsevarmoina. Kotikenttäetu hyödynnettiin treenaamalla Ypäjällä jo ennen kisoja. Näistä kisoista jäi käteen kaksi PM kultaa ja joukkuehopea, voitin myös oman ryhmäni joukkueohjelman, eli hattutemppu 😊.
Mutta kun sitä ylä-ja alamäkeä mulle on suotu, niin pitihän näissäkin kisoissa jotain sattua.
Tipuin yhdessä verkassa Bellen selästä pääalaspäin roikkumaan, kun Bel säikähti ja läks nopean äkkiliikkeen jälkeen laukkaan, alaraajahalvaukseni vuoksi tasapainoni on tällaisiin liikkeisiin liian heikko, tästä seurauksena niskassa paha välilevynpullistuma. Ratsastin kipulääkkeiden voimalla muutaman luokan tajuamatta, että olikin vähän vakavampaa sattunut.
Olympiakomitean lääkäri ja neurokirurgi käskivät kuukauden lepoon...Rioon oli enää kaksi kuukautta! Kuukauden jälkeen kipu ei juurikaan ollut helpottanut. Kävin uusinta magneettikuvissa ja niska oli edelleen niin pahassa jamassa, että lääkärit kielsivät minua lähtemästä Rion paralympialaisiin. Pettymys oli karsee. Ei siinä itkuakaan enää pystynyt pidättelemään, jopa koko uran lopettaminen kävi mielessä, kyllä siinä oltiin todella masiksen partaalla!
Vihdoin, neljän lepokuukauden jälkeen, pääsin taas ratsastamaan. Kunto on heikentynyt, mutta pikkuhiljaa sitä tässä olen kohotellut, kylmät ilmat estivät minua treenaamasta liikaa heti alkuun, joten pikku pakkasetkaan eivät vuoden lopussa haitanneet. Enpähän saanut itseäni heti liian kipeeks. Bel on todella hyvässä kunnossa tulevaa kautta ajatellen. Itselläni on vielä ajoittain jonkinverran kipuja, mutta mä oon kaikennäköisiin kipuihin oman selkäydinvammani vuoksi tottunut, en anna niiden häiritä liikaa.
Me lähdetään koko tiimin voimin tammikuussa Espanjan lämpöön muutamaksi kuukaudeksi treenaamaan, josta sitten lähdemme heittämään useamman KV-Kisan rupeaman. Loppukeväästä palaamme Suomeen, ja sitten taas valmistaudutaan seuraaviin arvokisoihin, eli EM kisoihin Ruotsissa, joista tietty lähdetään mitalia metsästämään 😊. Toivotan hyvää ja menestyksekästä uuttavuotta kaikille!
terkuin,
Jaana
